Mutta Gorlias oli jo päästänyt oviverhon jälleen alas ja poistunut, ja melkein samassa silmänräpäyksessä Zoë ummisti silmänsä ja nukkui.
Gorlias saapui portaiden juurelle herättämättä ketään, sulki oven, jota hän ei voinut salvata, ja meni veneeseensä odottaakseen Zenoa aamuun asti ja myöskin vartioidakseen ettei kukaan yrittäisi tunkeutua taloon.
Mutta ketään ei tullut, ei Zenoa eikä sanantuojaa häneltä, eikä hiiviskelevää varastakaan. Ja viimein sarasti aamu Konstantinopolin takaa ja hälvensi yön, ja kuunsirppi menetti loistonsa ja sammui melkein kokonaan päivän valjetessa. Silloin Gorlias veti aironsa sisään ja pani ne poikittain veneen yli, nojaten kyynärpäitään niihin ja antaen leukansa painua nyrkkiensä varaan, ikäänkuin syviin ajatuksiin vaipuneena; ja hän antoi aluksensa hitaasti ajautua Bosporia kohti sukeltautuen aamu-usvaan.
Päivänkoite pujahti myöskin talon sisäpuolelle Zoën huoneen puoleksisuljettujen ikkunaluukkujen välitse, saaden viimeisen lampun viipyvän liekin näyttämään vain savuavalta, keltaiselta pikku pisteeltä kylmässä kuulaudessa; ja tytön kalpeat kasvot, jotka olivat heijastuneet kullanhohtavilta lampunvalossa, muuttuivat nyt valkoisiksi kuin hopea.
Nouseva aurinko herätti myöskin Omobonon, ja hän nousi istualleen vuoteessaan ja hieroi vakavana silmiään, ollenkaan aavistamatta että mitään oli tapahtunut yön kuluessa. Ja se herätti orjat ja palvelijat, ja kohta oli koko talo liikkeellä. Ja Julia ja Lucillakin nousivat ylös ja lähestyivät hiljaa, seisahtuen katselemaan Zoëta, joka ei liikahtanutkaan, ja heitä kummastutti hänen sikeä unensa, hänen kasvojensa väsymys ja tuskan piirre hänen suunsa ympärillä.
Mutta sinne missä Zeno oli, ei valo tunkeutunut, sillä aamunkoitto ja auringonlasku, keskipäivä ja puoliyö olivat siellä kaikki toistensa kaltaisia.
XIII LUKU.
Kun Zeno solahti alas lainaratsunsa selästä ja juoksi henkensä edestä sitä aukion osaa kohti, joka näytti pimeimmältä, ei hänellä ollut aikaa valita mihin suuntaan hän senjälkeen lähtisi, eikä ajatella muuta kuin miten saada nopeimmin painalletuksi eteenpäin kompastumatta näkymättömään esteeseen. Niissä harvoissa tapauksissa, jolloin täysin urhoollisella miehellä ei ole muuta valinnan varaa kuin juosta, ei ole liikoja aikoja käytettävänä.
Nuori venetsialainen jännitti kaiken voimansa ja sitkeytensä päästäkseen takaa-ajajistaan niin kauas kuin suinkin mahdollisimman lyhyessä ajassa, ja hän onnistuikin niin hyvin, että hän oli poissa heidän ulottuviltaan melkein ennen kuin he älysivät hänen paenneen.
Ensin hän oli juossut suoraan Blachernaen edustalla olevan aukean paikan poikki; sitten hän oli löytänyt kadun pään ja seurannut sitä parisenkymmentä syltä, jonka jälkeen hän oli kääntynyt kulman ympäri vasemmalle tapaamatta ketään; hän oli rynnännyt eteenpäin pysähtymättä kunnes arveli olevan ajan mutkata jälleen ja oli silloin kääntynyt oikealle. Muutamia askelia juostuaan hän pysähtyi äkisti ja kuulosti, arvellen olevansa yksinään ja tietämättä lainkaan varmasti missä oli.