"Ja hän haluaa minun vievän sen perille", sanoi Zoë. "Jotta voisin sen tehdä, on teidän oltava niin hyvä ja soudettava minut veneellä tuohon laituriin. Muuta keinoa ei ole."
"Minä voisin viedä kirjeen itse", ehdotti Vito.
"Ei. Ainoastaan nainen voi päästä sinne, mihin tämä on menevä."
Vito alkoi ymmärtää ja nyökäytti päätään viisaana. "Se on Kauniille
Johannekselle", sanoi hän vakaumuksella, katsoen Zoëta suoraan silmiin.
"Se on toiselle keisarille, jonka isäntä tahtoo päästää vapaaksi."
"Niin on — koska kerran olette sen arvannut", vastasi Zoë. "Tahdotteko nyt viedä minut?"
"Te otatte kai mukaan toisen orjanne, niinkuin mennessänne soutelemaan kirjurin kanssa?"
Vito oli vielä hiukan epäröivällä kannalla.
"Ei. Minun on mentävä yksinäni teidän kanssanne. Ja minä tulen itsekin olemaan orjaksi puettuna, ja minulla on oleva pään päällä kannettava kori tavaroineen vanginvartijan vaimolle."
"Ymmärrän", sanoi Vito, joka todellisuudessa piti seikkailusta seikkailun vuoksi ja oli paljon vähemmän halukas pakenemaan vaaraa kuin oli olevinaan. "Tehän sanoitte haluavanne lähteä auringonlaskun aikaan?"
"Niin."