Hän astui suuren porttiholvin alta pihan sulaan punervaan valoon, ja siinä oleminen tuntui miellyttävältä. Mutta sitten se toisekseen sai hänet ajattelemaan eilispäivää, jolloin hän oli istunut ikkunansa ääressä illansuussa, osaamatta uneksiakaan kaikesta siitä, mitä oli hänelle tapahtuva yhden yön ja yhden päivän kuluessa. Se sai hänet ajattelemaan sitä miestä, jota hän niin suuresti rakasti ja joka oli vankina jossakin suuren kaupungin alla, epäilemättä nälkää ja janoa kärsien ja kuoleman ajatukset silmäinsä edessä; ja tätä miestä pelastaakseen hän nyt oli menossa Blachernaen pihan poikki talousorjaksi puettuna. Hän teki sen, koska muuta keinoa ei ollut; ja jos Gorlias ei täyttäisi määräänsä tai tulisi liian myöhään, saavuttaisi hänet loppu muutamissa tunneissa, tai kukaties ihan äkkiä, mikä olisi paljon armeliaampaa. Hän tiesi mihin yritykseen hän oli ryhtynyt, eikä hän pettänyt itseänsä. He puhkaisisivat ensiksi hänen silmänsä; mutta se olisi vähäisin niistä julmuuksista mitä he hänelle tekisivät, jos Gorlias ei täyttäisi määräänsä.
Hän oli kuitenkin kaikitenkin vain hento tyttö, ja kerran tai pari, kun hän ajatteli noita tuskia, kulki karmiva väristys hänen selkäänsä alas aina kantapäihin saakka ja syvässä värimeressä uivat esineet hämärtyivät hetkiseksi hänen silmissään; mutta sitä kesti vain tuokion, ja kun hän saapui tornin juurelle ja astui oven edustalla olevaan holvikäytävään, ajatteli hän jälleen Zenoa eikä mitään muuta.
Niin oli kuin Gorlias oli sanonut. Aivan toisenlainen vartio oli asetettu edellisen yön yrityksen jälkeen, ja Zoë kohtasi esteen, jota hän ei ollut edeltäpäin arvannut. Rautaovi oli suljettu, ja sitä vartioi kaksi tavattoman kookasta afrikalaista, jotka mustiin rengashaarniskoihin puettuina seisoivat sen kahden puolen, käyrät miekat paljastettuina.
He katsoivat hänen päänsä ylitse, kun hän lähestyi heitä, eivätkä näyttäneet huomaavan häntä lainkaan. Hänestä tuntui, ettei hän ollut koskaan nähnyt niin ilmeettömiä kasvoja kuin noiden miesten; heidän piirteensä olivat kiiltävät ja liikkumattomat kuin pronssi, ja auringonlaskun punertava kajastus heijastui ulkopuolelta syvään holvikäytävään ja antoi niille luonnottoman värin, joka oli suorastaan kammottava.
"Jos sallitte, hyvät herrat", aloitti Zoë seisahtuen, "emäntäni lähettää vähän hienoa vehnäleipää ja tuoretta kermajuustoa kapteenin vaimolle."
Hän olisi voinut yhtä hyvin puhua kuvapatsaille; ei kumpikaan neekereistä kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Mutta hän ei antanut perään niin vähällä.
"Jos sallitte", toisti hän pyytävällä äänensävyllä ja kuuluvammin, "emäntäni — —"
Hän katkaisi puheensa keskellä lausetta, säikähtyen äkkiä noiden kahden mustan miehen liikkumattomuutta, heidän kokoaan ja punertavassa kajastuksessa välkkyviä suuria kiilloitettuja käyrämiekkojaan, joiden yksi äänetön sivallus voisi katkaista hänen kaulansa. He olivat kuin taikahenkiä eräästä arabialaisten tuhannen yhden yön sadusta, joita kreikkalaiset sadunkertojat juuri siihen aikaan oppivat persialaisilta ja Samarkandin ja Tashkentin tatarilaisilta kauppiailta. Zoë oli kuunnellut niitä tunnittain ollessaan pikku tyttönä, ja nyt hän tunsi äkkiä itsensä järjettömän vakuutetuksi siitä, että hän oli uneksinut itsensä johonkin noista saduista, ja että vangittu keisari oli yliluonnollisten olentojen vartioima. Noita liikkumattomia piirteitä ja leveitä, kiilloitettuja miekanteriä katsoessaan hän ei kuitenkaan tuntenut sitä tuskallista väristystä, joka oli karminut häntä, kun hän oli ajatellut itseään palatsin haltijain kiduttamana, ja pian hän rohkaistui jälleen ja alkoi puhua kolmannen kerran.
"Jos sallitte", sanoi hän, mutta ei päässyt sen pitemmälle, sillä hän oli hennosti nyhtäissyt oikeanpuoleisen miehen rengaspaidan hihaa kiinnittääkseen hänen huomiotaan, ja mies liikahti heti ja kumartui hiukan hänen puoleensa.
Mies kosketti korvaansa vasemmalla etusormellaan ja pudisti päätään hitaasti osoittaakseen, että hän oli kuuro, ja viittasi sitten toveriinsa ja taas omaan korvaansa, pudistaen jälleen päätään; ja sitten hän, Zoën kauhuksi, aukaisi suunnattoman suunsa ihan hänen silmiensä edessä, ja Zoë näki että se oli tyhjä. Miehellä ei ollut kieltä.