Zoë pidätti henkeään, sillä hän tunsi viimeisen mahdollisuuden äitinsä hengen pelastamiseksi olevan luisumassa pois.
"Kuuletko mitä sanon?" kysyi Rustan ulkopuolelta.
"Kuulen."
"Tahdotko nyt tehdä päätöksen? Minä annan sinulle vielä puolet lisää siihen mitä lupasin."
Tytön kasvot olivat olleet kalpeat; nyt ne valahtivat ihan valkeiksi, sillä ratkaiseva hetki oli tullut kovin äkkiä. Hän koetti nielaista voidakseen puhua selvästi, ja hän katsahti vuoteeseen päin. Kyria Agata oli sikeässä unessa.
"Onko teillä rahat mukananne?" kysyi Zoë miltei läähättäen.
"On."
Ryysyjä koossa pitävä käsi pusertui epätoivoisesti sydäntä vasten. Oli äänetöntä niin kauan että Rustan olisi ehtinyt laskea kymmeneen. Kahdesti Zoë vielä katsahti vuoteeseen päin, ja sitten hän äärettömän varovasti siirsi syrjään ovea kiinni pitävän puisen teljen. Vielä kerran hän veti riekaleita ylleen, sillä ne olivat valahtaneet alas hänen käyttäessään molempia käsiään. Hän raotti ovea ja näki Rustanin kaapuun verhottuna, innokkaat kasvot ja musta parta eteenpäin kurottuneina, valmiina astumaan sisään. Mutta Zoë pysäytti hänet ja ojensi kätensä.
"Äitini on vaipunut sikeään uneen", sanoi hän. "Antakaa minulle rahat, niin tulen mukaanne."
Viivyttelemättä Rustan laski hänen ojennettuun käteensä pienen, karkeasta purjekankaasta tehdyn, hamppunyörillä lujasti sidotun pussin.