Zoë ei voinut pidättää hämmästyksen elettä. Neekeritär nauroi.
"Rustan on viisas mies", sanoi hän kamalasti irvistäen. "Tulee halvemmaksi mennä naimisiin vankkakätisen naisen kanssa kuin pitää kahta sileänaamaista varasta vartijoina, niinkuin useimmat meidän liikealallamme tekevät. Jos kokóna suvaitsee seurata minua, niin näytän hänelle huoneen, jonka olen laittanut valmiiksi."
Zoë taivutti päätään ja seurasi, sillä neekeritär oli jo menossa. He tulivat jokseenkin tilavaan huoneeseen, joka ilmeisesti oli laitettu kuntoon huomattavalla huolella, sillä se sisälsi kaikki mitä mukavuuksiin tottunut nainen saattoi vaatia. Hyvä persialainen matto peitti lattiaa; kapea, mutta sirosti koristeltu pronssinen sänky oli varustettu kahdella patjalla, tahrattomilla lakanoilla ja silkistä ja villasta kudotulla lämpimällä peitteellä. Marmorisella pöydällä seisoi pieni kiillotetusta metallista tehty peili, jonka edessä oli kaksi norsunluista kampaa sekä joukko norsunluisia ja hopeisia hiusneuloja ynnä muita naisen pukeutumisessa tarvittavia pikkuesineitä. Siinä oli myöskin kolmisarvinen kullattu lamppu, joka valaisi kaikkityyni mieluisalla hohteella. Matala, verhottu ovi vei huoneen perältä pieneen kylpyhuoneeseen, missä paloi toinen pieni lamppu. Neekeritär veti verhon syrjään ja näytti paikan Zoëlle, joka varmastikaan ei ollut odottanut saavansa viettää orjuutensa ensimmäistä yötä niin ylellisessä asunnossa. Rustanin vaimo avasi vielä suuren vaatekomeron ja näytti hänelle runsaan varaston hienoja liina- ja pitovaatteita, siististi laskostettuina ja hyllyille asetettuina. Pyöreälle pöydälle keskellä huonetta oli asetettu kolme ruokamaljaa, joista yhdessä oli kylmää lintupaistia, toisessa salaattia ja kolmannessa monenlaisia makeisia, ja myöskin oli siinä viiniä ja vettä pienissä hopeapulloissa sekä yksi hopeinen juomapikari. Oli todellakin kauan siitä kuin Zoë viimeksi oli nähnyt, tämän kaltaista, ja hänen silmiään alkoi äkkiä kirvellä, kun hän tuli ajatelleeksi, että orjakauppiaan vankila muistutti jonkunverran hänen entistä kotiaan. Sillä vankilahan se kaikesta huolimatta oli; hän arvasi, että suljetun ikkunan luukkujen takana oli vahvat rautatangot, ja sisään tullessaan hän oli nähnyt suuren avaimen oven ulkopuolella olevassa lukossa.
"On jo myöhäinen", sanoi neekeritär näytettyään kaikki. "Tytöt nukkuvat lattialla, sillä matto on hyvä ja tuolla nurkassa on heille kaksi peitettä. Hyvää yötä, kokóna. Millä nimellä saan kutsua kokónaa? Kokóna suokoon anteeksi palvelijansa tietämättömyyden!"
Zoë epäröi hetkisen. Hän ei ollut ajatellut nimensä muuttamista, mutta nyt hän tunsi yht'äkkiä, että orjana hänen oli katkaistava kaikki yhteys entiseen elämäänsä. Mitähän, jos henkilö, joka ostaisi hänet, olisi sattunut tuntemaan hänen äitinsä ja vieläpä hänet itsensäkin, ja tuntisi nyt hänet nimestä? Kasvojen yhdennäköisyyden voi selittää muutenkin, mutta kasvot ja nimi yhdessä varmasti antaisivat hänet ilmi. Ei hän niinkään paljon pelännyt sitä julkista häpeää, minkä Mikael Rhangaben ottotyttäreksi tunteminen aiheuttaisi; hän oli jo tottunut orja-sanan merkitykseen viimeisten kurjien päivien aikana. Mutta ihmiset eivät voisi olla sanomatta, että kyria Agata oli myönyt ottotyttärensä orjaksi pelastaakseen itsensä ja omat lapsensa kurjuudesta. Zoë saattoi tämän estää, ja hän epäröi vain sen verran aikaa, että ehti valita itselleen nimen.
"Kutsukaa minua Arethusaksi", sanoi hän.
Hänen ajatuksensa olivat palanneet siihen oikeudentekoon, jonka hän aikoi tehdä, jos hän joskus pääsisi lähelle keisari Andronikusta; ja jos Aretee olikin myöhemmin tullut merkitsemään hyvettä, oli se alussa merkinnyt urheutta, miehekästä, horjumatonta urheutta. Ja koska Zoë oli vain kreikkalainen tyttö eikä saksalainen professori, otaksui hän luonnollisesti, että Aretee oli juuri se sana, josta Arethusa oli johtunut.
"Se on kaunis nimi", huomautti hänen vanginvartijansa liehitellen.
"Ja millä nimellä minä saan kutsua teitä?" kysyi Zoë.
"Minä olen kyria Karaboghazdzhi." Neekeritär keikautti leimuavaa päätään ja hymyili tyydytetystä turhamaisuudesta. "Mieheni kutsuu minua Zoëksi", lisäsi hän, eriskummallisesti myhäillen ja hiukan kainoutta teeskennellen.