"Jos teidän Loistavuutenne olisi ollut tekemisissä Barlaamin, syyrialaisen kauppiaan, tai Abraham Smyrnalaisen, juutalaisen karavaanivälittäjän kanssa", sanoi hän, "niin olisi ollut niinkuin teidän Suuruutenne suvaitsi huomauttaa. Lisäksi ei teidän Korkeutenne olisi tullut lainkaan tyydytetyksi ja olisi häätynyt lopultakin tulemaan palvelijansa Rustan Karaboghazdzhin luo, jolle ne, jotka hänet tuntevat, ovat antaneet liikanimen Todenpuhuja ja Oikeamielinen, sekä myöskin Lupaustenpitäjä. Niin olisi täytynyt käydä, koska koko valtakunnassa ei ole kuin yksi sellainen aarre, jota teidän Mahtavuutenne etsii, ja se on tässä talossa."
Zeno nauroi huolettomasti ja astui sisään.
"Teidän Lausumattomuutenne on huvitettu", sanoi Rustan, sulkien ulko-oven huolellisesti molemmilla avaimilla. "Mutta jos asia ei ole niinkuin sanon, niin kehoitan teidän Korkeamahtisuuttanne potkimaan nöyrän palvelijansa tältä ovelta Seitsemälle Tornille ja sieltä takaisin, kulkien Choran, Blachernaen ja Siunatun Pantokratorin kirkon ohitse matkalla."
"Se veisi kauan aikaa", huomautti Zeno. "Avatkaa ovi ja antakaa minun nähdä tyttö."
"Teidän Valtavuutenne saa kyllä nähdä hänet!" vastasi Rustan, hymyillen luottavasti johtaessaan kulkua. "Rustan Todenpuhuja", jatkoi hän kävellessään ikäänkuin itsekseen, "Karaboghazdzhi uskollinen Lupaustenpitäjä!"
Hän siveli hellästi kaunista mustaa partaansa astuessaan edelleen. Hän johti Zenon talon pienemmän osan kautta, minkä hän säilytti omaa käyttöään varten, kaukana suuremmista huoneista, joissa hän piti orjavarastoaan. Eräässä sisähuoneessa he kohtasivat neekerittären, joka loisti tulipunaisessa sametissa ja paksuissa kultaketjuissa, punainen tukka kammattuna suoraan ulos päästä. Zenon lähestyessä hän heti otti asennon, jonka hän otaksui samalla vaatimattomaksi ja kohteliaaksi, ristien suuret kätensä loistavalle nutulleen ja luoden silmänsä maahan yrittäen merkillistä tekohymyä.
Rustan seisahtui, ja silmänräpäyksen ajan Zeno ajatteli, että orjakauppias oli rohjennut kujeilla hänen kanssaan, näyttämällä hänelle tämän kamalan neekerittären hienoissa hepenissään sinä verrattomana aarteena, josta hän oli puhunut. Mutta Rustanin sanat selittivät kaiken.
"Elämäni", sanoi hän, puhuen vaimolleen hyväilevällä äänellä, "onko tyttö valmis nähtäväksi?"
"Niinkuin herrani määräsi", vastasi neekeritär, pitäen kätensä ristissä ja kumartaen hiukan.
"Tämä arvoisa nainen", sanoi Rustan Zenolle, "on minun vaimoni ja oikea käteni." Hän kääntyi vaimoonsa päin. "Lempeä kyyhkyseni", sanoi hän, "ole hyvä ja vie hänen Korkea-arvoisuutensa orjan huoneeseen. Minä odotan täällä."