"Ei ole mahdollista, että te olette orja", sanoi hän, tullen hiukan lähemmäksi ja katsoen alas hänen kasvoihinsa.
Mutta Zoë ei suostunut kohtaamaan hänen katsettaan.
"Se on kuitenkin totta, herra", sanoi hän. "Minä olen orja ja ken hyvänsä voi ostaa minut ja viedä minut mukanaan."
"Silloin teidät on viety väkivallalla", vastasi Zeno vakaumuksella, "sodassa ehkä, tai jollakin vihamiesten välisellä ryöstöretkellä. Sanokaa minulle kuka olette ja miten se tapahtui, niin kautta siunatun Pyhän Markuksen ruumiin, minä annan teidät vapaana takaisin omaisillenne!"
Zoë katsoi häneen äänettömän ihmetyksen vallassa. Neekeritär vastasi venetsialaiselle heti, sillä hän ei pitänyt siitä suunnasta, mihin asiat nyt näyttivät kääntyvän, ja vaikk'ei hän ollut koskaan kuullut Carlo Zenosta, päätteli hän hänen ulkonäöstään, että hän kykenisi panemaan lupauksensa täytäntöön.
"Teidän Loistavuutenne ei suinkaan uskone, että minun mieheni panisi itsensä alttiiksi sille rangaistukselle, mikä vapaan naisen ryöstämisestä seuraa!" huusi hän.
"Minä olen orja", sanoi Zoë tyynesti. "Ainoastaan orja eikä mitään muuta. Ei ole sen enempää kerrottavana."
Hän pyyhkäisi toisella kädellään otsaansa ja silmiään, ikäänkuin estääkseen jotakin ajatusta tai ajaakseen sen pois. Zeno tuli lähemmäksi ja seisoi yksinään hänen vieressään.
"Kertokaa minulle tarinanne", sanoi hän matalammalla äänellä. "Älkää pelätkö! Ei kukaan ole vahingoittava teitä."
"Ei ole sen enempää kerrottavana", toisti Zoë pudistaen päätään. "Mutta te olette ystävällinen, ja minä kiitän teitä."