"Lähetän kantotuolin noutamaan teitä tunnin kuluttua", sanoi hän kiireesti ja riensi ovelle, haluten ilmeisesti päästä pois vaihtamatta enempiä sanoja Zoën kanssa.
Neekeritär seurasi häntä joutuisasti viereiseen huoneeseen, kovasti hämmästyksissään hänen kaupantekotavastaan.
"Jos teidän Kunniakkuutenne suvaitsee", aloitti hän, saavutettuaan hänet vaivoin, mutta Zeno ei halunnut kuunnella, vaan riensi edelleen.
"Minä sovin Rustanin kanssa", sanoi hän.
Mutta huoneessa, josta hän oli lähtenyt, Zoë nojasi taaksepäin tuolissaan yksinään, tuijottaen päivänpaisteiseen ikkunaan. Juuri sillä hetkellä, mikäli hän saattoi tietää, laskettiin kultaa, joka oli hänen nuoren elämänsä hinta. Tunnin kuluttua hänet vietäisiin pois umpinaisessa kantotuolissa, niinkuin hänet oli tuotu edellisenä iltana, hänet vietäisiin toiseen taloon, liukuovi siirtyisi syrjään ja hänen käskettäisiin nousta pois.
Ääni olisi miehen ääni. Kuka hän oli? Mikä oli hänen nimensä? Mikä hän, Zoë, tulisi hänelle olemaan? Hän oli venetsialainen, sen hän arvasi hänen puvustaan, ja hän tunsi, että hän oli jaloa verta, kuten hän itsekin. Mutta siinä olikin kaikki, vaikka hän jo oli tuon miehen omaisuutta. Se oli hirmuista, tai ainakin sen pitäisi olla hirmuista ajatella! Hän tunsi, että hänen olisi nyt toivottava kuolemaa, tuhat kertaa hartaammin kuin eilis-iltana.
Mutta hän ei sitä toivonut. Sillä hän oli jo mitä naisellisin nainen, vaikka ei ollut vielä yhdeksäätoistakaan, ja harvapa on se syvästi naisellisella mielenlaadulla varustettu nainen, joka ei pystyisi arvostelemaan heti ensimmäisellä kohtauksella, voiko hän saada vaikutusvoimaa mieheen vai ei. Lisäksi on tuo voima suurin niihin miehiin nähden, jotka ovat syvimmin miehekkäitä, koska se ei ole luonteen vaikutusta toiseen, vaan syvempää, salaperäisempää toisen sukupuolen vaikutusta toiseen.
VI LUKU.
Pikku Omobonon hoikat sääret kuljettivat häntä seuraavan tunnin kuluessa ylös ja alas Zenon talon portaita hämmästyttävällä nopeudella; sillä Carlo antoi kymmeniä määräyksiä, vaatien jokaisen niistä heti toimeenpantavaksi. Ei ollut mikään pieni asia valmistaa kaikilla ylellisyyksillä varustettua sijaa naiselle sellaisessa talossa, mihin nainen ei ollut jalkaansa astunut niinkauankuin Carlo oli siinä asunut, ja tehdä se lisäksi kuudessakymmenessä minuutissa. Tosin oli nuorella rikkaalla kauppiaalla suuri varasto paksuja mattoja ja hienoja kankaita, kaikenlaisia hopea-astioita, damaskolaisia aseita ja intialaisia norsunluusta veisteltyjä shakkinappuloita; mutta vaikka toiset näistä tavaroista auttoivat saamaan nopeasti sisustetuksi ne yläkerran huoneet, jotka Zeno määräsi kallisarvoisen orjan käytettäviksi niinkauankuin tämä olisi hänen kattonsa alla, niin miekat, shakkinappulat ja pakanalliset epäjumalankuvat täyttivät kuitenkin huonosti kaikkien niiden esineiden tilan, joita naisen voi odottaa tarvitsevan minä hetkenä hyvänsä, hiusneuloista ja käsipeileistä hienoihin liinaisiin tyynynpäällisiin, makeisiin ja sylikoiraan saakka. Zenon käsitteet naisen vaatimuksista olivat hieman hämärät, mutta hän päätti ettei Zoëlta pitänyt puuttua mitään, ja hän antoi Omobonon tehtäväksi panna tarkalleen täytäntöön hänen pienimmätkin määräyksensä.
Itse hän vietti yksinkertaista ja miltei karua elämää. Hän nukkui pienellä kovalla sohvalla pieni kova tyyny päänsä alla ja vaippa peittonaan kylmällä säällä. Hän inhosi lämmintä vettä, hajustettua saippuaa ja kaikkia roomalaisen kylvyn miellyttäviä ylellisyyksiä. Hänen huoneessaan ei ollut peiliä eikä monimutkaisia kultaisia ja hopeisia pukeutumistarpeita, jollaisia nuoret ylimykset jo silloinkin käyttivät. Hän piti hyvästä ateriasta milloin hänen oli nälkä, hyvästä viinistä milloin hänen oli jano, ja mukavasta nojatuolista milloin hän oli työskennellyt koko päivän; mutta koskaan ei hänelle ollut tuottanut hetkenkään huolta vaihtaa nykyisen asuntonsa kaltainen koti leiri- tahi merielämään.