"Turturikyyhkyseni", sanoi Rustan makealla äänellä, "nouda ne kaksi tyttöä, jotka ovat palvelleet kokóna Arethusaa. Venetsialainen kauppias ostaa ne hänelle."
Neekeritär irvisti ja meni. Tällöin Omobono oli päättänyt mitä sanoisi.
"Rakas herrani", aloitti hän sovittelevalla äänellä, "ottakaa huomioon että olemme ystäviä, älkääkä vaatiko kohtuutonta hintaa. Minä pyydän teiltä suosiollisuutta, neljän varpaan ja viiden varpaan nimessä."
Omobono ihmetteli mitä mahtaisi tapahtua hänen lausuttuaan nuo salaperäiset sanat. Rustan katsoi terävästi häneen ja oli vaiti hetken verran. Ei kumpikaan heistä huomannut, että Zoë liikahti nopeasti seisoessaan pöydän vieressä heidän välissään. Bukaralainen nousi äkkiä ylös ja meni sulkemaan ovea.
"Missä?" kysyi hän astuessaan pienen huoneen poikki.
Omobonon kasvoille tuli pettynyt ilme hänen kuullessaan tämän odottamattoman ja näennäisesti asiaankuulumattoman kysymyksen. Silmänräpäyksessä Zoë kumartui ja kuiskasi kolme sanaa hänen korvaansa. Ennenkuin Rustan palasi takaisin kuullakseen kirjurin vastauksen, seisoi Zoë jälleen suorana ja liikkumatonna, eikä orjakauppias epäillytkään hänen liikkuneen.
"Tuolla puolen veden", vastasi Omobono täysin luottavasti.
"Saatte ne molemmat neljälläkolmatta tukaatilla", sanoi Rustan. "Mutta teidän ei tule odottaa, että vähentäisin mitään kokónan hinnasta", lisäsi hän. "Minä tein kaupan isäntänne kanssa, ja hän sopi sen."
"Ei, ei! Tietysti! Ja minä kiitän teitä, herra!"
"Otaksun", sanoi Rustan, "että tekin tekisitte saman minulle."