"Minä olen teidän ostettu orjanne", sanoi hän melkein heti. "Minulla ei ole sanottavana mitään muuta."
"Mutta onhan teillä ollut äiti?"
"En ole koskaan tuntenut häntä."
"Entä isänne sitten?"
"En ole tuntenut häntäkään."
Zeno ei aina ollut kärsivällinen, edes naistenkaan kanssa, eikä ollut mitään syytä minkävuoksi hänen pitäisi olla pitkämielinen omaan omaisuuteensa nähden.
"Minä en usko teitä", sanoi hän kyllästyneellä äänellä, ja hän nousi ja alkoi astella huoneessa.
Nyt sattui niin, että Zoë oli kyennyt vastaamaan Zenon kahteen viime kysymykseen täysin totuudenmukaisesti, sillä hänellä ei ollut vähäisintäkään muistoa omasta isästään ja äidistään, jotka olivat kuolleet ruttoon hänen ollessaan kolmen kuukauden vanha.
"Minä vannon kaikkien pyhien asiain nimessä, että se on totta", sanoi hän, seuraten Zenoa silmillään.
Zeno teki kärsimättömän eleen.