Zoë ja tähtienselittäjä istuivat katetulla parvekkeella, ollen kokonaan kirjurin näkyvissä, joka seisoi oven luona, teroittaen turhaan tarkkoja korviaan saadakseen siepatuksi jonkinkaan sanan heidän kuiskaten suoritetusta keskustelustaan. Tytöt oli käsketty pois. Silloin tällöin Gorlias puhui ääneen, viittoen kompassillaan kuvion eri osia, mutta se mitä hän sanoi, teki vain mahdottomammaksi arvata mitä hän kuiskaili. Zoë istui miltei liikkumatta, mutta hän oli raoittanut huntunsa poimuja sen verran, että hänen suunsa tuli näkyviin, ja kun hänen seuralaisensa oli puhunut jonkun aikaa, kumartui hän vastaamaan hänen korvaansa, ollen kuitenkin samalla viittaavanaan paperilla oleviin kuvioihin, ikäänkuin kysymyksiä tehden.
Pääsisältö siinä, mitä Gorlias hänelle puhui, oli se, että hän ja hänen ystävänsä olivat läheisesti kiintyneet erääseen valtavaan yritykseen ja olivat usein koettaneet saada urkituksi, olisiko Carlo Zeno halukas auttamaan heitä sen suorittamisessa, mutta ilman minkäänlaista menestystä, sillä Zeno joko ei ymmärtänyt tahi ei tahtonut ymmärtää. Messer Sebastian Polo, jonka talossa hän usein kävi, oli arka mies eikä hänelle voinut uskoa sellaista salaisuutta; sitäpaitsi hän halusi niin kovasti naittaa tyttärensä Carlo Zenolle, ettei hän varmastikaan olisi suonut tämän antautuvan mihinkään vaaranalaisiin yrityksiin.
Kaiken tämän Gorlias esitti hyvin selkeästi, ja Omobono olisi kummastellut saadessaan tietää, ettei hän ollut käyttänyt mitään tunnussanaa. Sitten Zoë kumartui kuiskaamaan hänen korvaansa.
"Mikä on Sebastian Polon tyttären nimi?" kysyi hän.
"Giustina", kuiskasi tähtienselittäjä. "Aurinko liki keskitaivasta", jatkoi hän ääneen, "ja kolmio-aspektissa Marsiin merkitsee kauniita hevosia ja palvelijaseuruetta." Hän alensi jälleen äänensä. "Hän on kolmenkymmenen ja on ollut isossarokossa", kuiskasi hän.
"Isäntä on ollut täällä vain kerran sen jälkeen kuin tulin tänne", sanoi Zoë, kumartuen jälleen puhumaan hänen korvaansa. "Minulla ei ole häneen mitään vaikutusvaltaa."
Gorlias käänsi kasvonsa häneen päin verkkaisen ihmettelevänä.
"Eikö hän ollut nähnyt teitä ennenkuin osti teidät, kokóna Arethusa?" kysyi hän.
"Oli kyllä!"
"Oh! Minä luulin teidänkin ehkä olleen isossarokossa", kuului kuiskattu vastaus.