Julia otti sen, ja ennenkuin hän oli poistunut huoneesta, oli Omobono jälleen kiintynyt vakavana numeroihinsa; mutta joka kerta kuin hän laski yhteen sarekkeen, tuntui summaksi tulevan "kaakattava kana" eikä mitään järjellistä. Mutta Julia juoksi yläkertaan.
Zoë päästi nahkaliuskat solmusta ja avasi kirjan keskeltä. Suuttumuksen ja inhon huudahdus pääsi hänen huuliltaan. Kirjuri, joka ei uskonut hänen todella osaavan lukea, vaikka hän puhuikin latinaa sujuvasti, oli lähettänyt vanhan tilikirjan vastaukseksi hänen pyyntöönsä. Siinä oli sivumäärin merkintöjä ja numerosarekkeita, kaikki siististi kirjoitettuina Omobonon selvällä, pienellä käsialalla vankalle liinapaperille. Siellä täällä oli joku toinen tehnyt muistiinpanon, ikäänkuin tarkastaen hänen työtänsä.
Zoë sysäsi kirjan pois luotaan sohvalle, ja se putosi reunalta alas ja jäi makaamaan suulleen lattialle avonaisena. Sitten äskeinen nuotti alkoi jälleen soida hänen korvissaan.
"Hän saa sen maksaa!"
Nuotti soi soimistaan, ja hän unohti kokonaan, kuinka hän oli halunnut kuolemaa ja kuinka Zenon ensimmäisen käynnin odottaminen oli ollut kamalampaa kuin mikään hänen ennen kärsimiinsä, vilu, nälkä tai kurjuuskaan. Tai jos hän sitä muistikin, niin hän sanoi itselleen, ettei se mies, jonka hän oli nähnyt, ollutkaan sellainen kuin hän oli odottanut, ja ettei hänen tarvinnut tämän puolelta pelätä mitään. Siitä hän oli ihan varma.
Hän kääntyi sivuttain, loikoessaan siinä sohvalla puolittain makaavansa asennossa, kunnes ulottui tavoittamaan lattialla viruvaa tilikirjaa. Toinen orjatytöistä hypähti matolta auttamaan häntä.
"Mene pois!" huudahti hän ärtyisästi, sillä hän oli saanut kiinni kannesta ja vetänyt niteen sohvan reunan yli. "Minä kutsun, jos tarvitsen jotakin."
Tytöt hiipivät hiljaa pois ja jättivät hänet yksin. Hän käänteli sivuja jonkinlaisella äkäisellä uteliaisuudella, puolittain odottaen löytävänsä jonkun merkinnän, joka koskisi hänen laillaan ostettuja ja myytyjä orjia. Sillä hetkellä hän olisi uskonut Zenon kykenevän mihin hyvänsä.
Mutta vaikka hän löysi suuren määrän outoja sanoja, joita hän ei ymmärtänyt ja jotka koskivat tonnistoa, vakuutusta, voittoa ja häviötä ja kaikkia Itämaan-kauppiaan liiketoiminnan monimutkaisia seikkoja, ei siinä ollut mitään, minkä olisi mahdollisesti voinut tulkita merkitsevän sitä, että Zeno olisi käynyt kauppaa ihmisolennoilla, niinkuin useimmat Konstantinopolissa asuvat venetsialaiset varmasti tekivät. Sebastian Polon nimi esiintyi hyvin usein. Suuria rahaeriä oli maksettu hänelle, ja toisia suuria eriä saatu häneltä. Oli selvää, että nämä molemmat miehet olivat läheisissä liikesuhteissa ja ryhtyivät alinomaa yhteisiin yrityksiin, jakaen keskenään voitot ja tappiot.
Tämähän saattoi selittää Zenon tiheät käynnit kauppias-toverinsa luona, vaikka Zoë ei ollut halukas tunnustamaan sellaista näkökantaa. Päinvastoin hän uskotteli itselleen, että Zeno oli liikeyhteydessä Polon kanssa yksinomaan sitä varten, että saisi sillä verukkeella nähdä useammin tämän tytärtä. Senkin hän saisi maksaa! Tuo nuotinpätkä surisi hänen päässään kiivasta vauhtia.