Mahdollisesti Zoë oli arvannut, että jos hänen onnistuisi saada aikaan hälyä talossa lähettämällä sanoja Omobonolle, ilmestyisi vihdoin isäntä itse omassa persoonassaan; ainakin hän tunsi pientä voitonriemun väristystä, kun Zeno seisoi hänen edessään tuoden kirjan ja puhellen leppyisästi, ikäänkuin sovitusuhrina pitkäaikaisesta laiminlyönnistään.
"Kiitos", sanoi Zoë, hyvin vienosti. "Ehkä teidän armonne haluaa istua?"
Julia oli työntänyt esiin ison kääntötuolin, ja Zoë viittasi häntä ja hänen toveriaan istumaan huoneen nurkkaan. Zeno luuli hänen lähettäneen heidät pois huoneesta, ja hän katsahti taaksensa ja näki heidät istua kyyköttämässä matollaan vierekkäin.
"Käskenkö heidät pois?" kysyi Zoë, suloisesti hymyillen.
"He eivät ole tiellä", vastasi Zeno kylmästi; sillä hän tunsi, että he saattaisivat olla, jos ymmärtäisivät, mutta hän ei olisi millään suostunut lähettämään heitä pois juuri silloin.
Seurasi lyhyt äänettömyys, jonka aikana Zoë avasi käsikirjoituksen ja luki koristellun nimilehden.
"Teillä on täällä ikävää", virkkoi Zeno kömpelösti.
Zoë ei edes katsahtanut ylös ja oli vastaavinaan hajamielisesti, kuunnellessaan kirjan lehtiä.
"Oi, ei!" sanoi hän. "Ei vähintäkään, sen vakuutan!"! Hän käänsi jälleen nimilehden esiin ja luki ääneen: "'Dante Alighierin Jumalainen Näytelmä' — olen kuullut tuota nimeä mainittavan. Sisilialainen hän kai oli? Vai lombardialainenko? En voi muistaa. Oletteko lukenut runoelman? Maalaukset ovat aika somat, näenmä. On paljon enemmän eloa italialaisessa maalauksessa kuin meidän jäykissä, kultataustaisissa kuvissamme. Tietysti niissä on jonkinlaista lapsellista yksinkertaisuutta, eikä niissä näy kouluutusta eikä hyvien mestarien esimerkkiä eikä vanhan taiteen kunnioitusta! Mutta ne esittävät jotakin olevaista, kun taas meidän kreikkalaiset kuvamme esittävät sellaista mitä ei ole koskaan ollut olemassa. Oletteko samaa mieltä kuin minä?"
Hän oli puhunut huolettomaan sävyyn, leikkien kirjalla ja katsahtaen ylös ainoastaan tehdessään kysymyksen, odottamatta vastausta. Kun hän vihdoin pysähtyi, oli hän tehnyt niin monta kysymystä, että Zenon mieleen kiintyi vain viimeinen.