"Armahtakoon!" huudahti Zoë. "Millainen luettelo! Kuinka tiedätte miltä mikin tuntuu?"
"Minä muistan", vastasi Zeno yksinkertaisesti.
"Oletteko haavoittunut kaikilla noilla eri tavoilla, ja elätte vielä?"
Zeno hymyili.
"Kyllä; ja te ymmärrätte nyt, minkätähden näytän niin vanhalta."
"En minä tarkoittanut totta", sanoi Zoë. "Te tiesitte kyllä, etten tarkoittanut. Teidänhän tarvitsee vain katsoa itseänne peilistä nähdäksenne että tein pilaa."
"En minä niin kovin syvästi loukkautunut siitä, että minua luultiin viisikymmenvuotiaaksi", vastasi Zeno, hiukan vastoin totuutta.
"Oh, ei toki!" nauroi Zoë. "En voi kuvitellakaan, että minun mielipiteeni teidän iästänne teitä mitenkään liikuttaisi. Se oli typerää minun puoleltani — mutta niin monia seikkailuja kokeneeksi mieheksi te näytätte mahdottoman nuorelta!"
"Sitä parempi, koska soturipäiväni ovat ohi."
"Ja koska olette vakava, rauhaarakastava kauppias", sanoi Zoë jatkaen hänen lausettaan. "Mutta oletteko ihan varma siitä, herra? Eikö mikään saisi teitä paljastamaan miekkaanne jälleen ja panemaan henkeänne alttiiksi taistelussa? Eikö mikään?"
"Ei mikään, mikä ei koskisi omaa kunniaani, se on vilpitön uskoni."