"En tiedä", sanoi kirjuri liehevästi; "mutta useampia vieraita tulee."
Zoë kääntyi kiihkeästi häntä kohti.
"Te saatte määräyksen pitää minut poissa tieltä niinkauankuin he ovat talossa", sanoi hän. "Isäntä lähettää minulle teidän kauttanne käskyn olla näyttäytymättä ikkunassani!"
"Kuinka voitte ajatellakaan sellaista?" huusi Omobono torjuen. "Olen varma, että isäntä mieluummin pyytää vieraitaan tulemaan sisään talon toiselta puolen, kuin tuottaa teille sellaista, hankaluutta."
Jos hänen tarkoituksensa oli kiukustuttaa Zoëta, niin oli se hänelle onnistunut, mutta jos hän odotti Zoën päästävän kiukkunsa purkautumaan, niin hän erehtyi. Zoë oli liian ylpeä, ja hän jo pahoitteli lausumiansa kiivaita sanoja. Sitäpaitsi ilmoitti hänen suuttumuksensa hänelle jotakin, mikä hämmästytti häntä ja haavoitti hänen itsekunnioitustaan. Hän ymmärsi ensi kerran, kuinka mustasukkainen hän oli, ja ettei hän voinut tuntea sellaista mustasukkaisuutta jollei hän ollut rakastunut. Hän ei ollut lapsi, ja ilman kovanonnen iskua hän olisi näihin aikoihin ollut naimisissa jo ainakin kaksi vuotta. Tämä ei ollut mitään haaveksivaa ja verkkaan hiipivää nuoren tytön päivänsarastusta; hänen päivänsä oli noussut yhdellä leimauksella vihaisten pilvien keskeltä, niinkuin se nousee Intiassa kesäkuun puolivälissä, kun lounaismonsuuni on puhkeamaisillaan ja sade on ihan lähellä.
Ömobonon sanottua lauseensa Zoë nojautui taaksepäin istuimellaan ja veti vaippansa poimut tiukemmin ympärilleen, ikäänkuin täydellisemmin erottaakseen itsensä Omobonosta, eikä hän puhunut enää mitään pitkään aikaan. Kirjuri puolestaan ymmärsi asian, ja sen sijaan että olisi pahoitellut Zoën moittivaa äänettömyyttä, hän oli hyvillään, kun hänen uteliaisuutensa oli saanut taas otetuksi askeleen eteenpäin löytöjen maassa.
Hänen mieleensä johtui, että olisi sangen mielenkiintoista toimittaa Zoë ja Giustina näkemään toisensa, joskaan ei sen lähempiin tekemisiin toistensa kanssa. Zeno ei ollut sanonut, että hänen vieraansa tulisivat maitse eikä vesitse; kirjuri oli vain päätellyt, että hän pyytäisi heitä tekemään niin, jotteivät he näkisi Zoëta, jos tämä sattuisi olemaan ikkunansa ääressä. Omobonolla oli valtuus tehdä mitä hän katsoi tarpeelliseksi taion ja sen sisäänkäytävän kunnossapitämiseksi neuvottelematta kenenkään kanssa. Se oli osa hänen velvollisuuksiaan.
Oli tavallista korjata tie keväällä. Omobono valitsi juuri sen hetken työn teettämiseksi, hankki paikalle joukon työmiehiä ja antoi joitakin yksinkertaisia määräyksiä. Ennenkuin Zeno liesi niitä oli tekeillä, oli pääsisäänkäytävälle johtava tie sellaisessa kunnossa, että siitä oli mahdoton kulkea, vaikka kapea käytävä oli jätetty keittiön ovelle palvelijain ja orjien käytettäväksi. Kirjuri oli äkkiä huomannut tien olevan niin surkeassa kunnossa, että oli tarpeellista kaivaa sitä paikoitellen puoli syltä syvältä, missä maa oli pehmeätä, joten muodostui joukko kuoppia, joiden yli ei voinut mitenkään hevosella päästä.
"Mikä kumma sai sinut ryhtymään tähän nyt?" kysyi Zeno harmissaan. "Minähän sanoin sinulle, että messer Sebastian tyttärilleen tulee huomenna luokseni päivälliselle, ja muutamia muita tuttuja lisäksi."
"Eivät he näe siitä mitään, herra", vastasi kirjuri hämmentymättä. "Vieraat tulevat aina veneellä, päivällinen syödään toisella puolen taloa, ja he menevät pois veneellä. Kuinka he voisivat nähdä tietä, herra? Sehän on toisella puolen pihaa!"