"Pelkään, ettei kirjurini ole teistä erittäin huvittava", sanoi hän.
Zoë oli kysymäisillään, pitikö hän itse Omobonoa hauskana henkilönä, mutta hän hillitsi itsensä harmistuneesti tuhahtaen, minkä saattoi käsittää nauruksi ilman hymyä. Zeno vilkaisi hänen kasvoihinsa sivultapäin, kohotti silmäkulmiaan eikä sanonut mitään, ennenkuin orjatytöt toivat illallisen. Sillävälin kuin he toivat pienen pöydän ja asettivat sen heidän välilleen, hän nojasi taaksepäin veistokoristeisessa tuolissaan, asetti kaunismuotoiset säärensä ristiin ja rummutti äänetöntä marssia sormenpäillään polveensa, huolettomuuden perikuvana. Zoë puoleksi istui, puoleksi loikoi sohvallaan, näennäisesti kiintyneenä tutkistelemaan yhtä pienen sormensa kynttä, painaen ja hieroen sitä kevyesti saman käden peukalolla, ja sitten katsoen sitä taas, ikäänkuin olisi odottanut huomaavansa sen näön muuttuneen kosketuksesta.
Tytöt asettivat ruoka-astiat pöydälle ja kaatoivat viiniä maljoihin, ja Zoë alkoi syödä äänetönnä, osoittamatta mitään huomiota Zenolle. Sellainen on yksi tapa osoittaa välinpitämättömyyttä, ja sekä miehet että naiset käyttävät sitä, mutta siitä huolimatta se pysyy yhä hämmästyttävän tehokkaana.
"Mikä teillä on?" kysyi Zeno äkkiä.
Zoë oli olevinaan hämmästynyt ja sitten hymyili kylmästi.
"Oh! tarkoitatte kai, koska minulla on nälkä. Minä olen ollut ulkoilmassa. Siitä kai se tulee."
Samalla hän otti toisen suuntäyden ja jatkoi syöntiään.
"Ei", vastasi Zeno, katsellen häntä. "En tarkoittanut sitä."
Zoë kohotti kauniita kulmiaan, aivan niinkuin Zeno oli kohottanut äsken, mutta ei virkkanut mitään ja näytti olevan hyvin kiintynyt kalan syöntiin. Carlo otti toisen palan, nieli siitä osan hitaasti ja ajatellen ja joi sitten vähän viiniä, ennenkuin nojasi taaksepäin tuolissaan ja puhui jälleen.
"Jotakin on tapahtunut", sanoi hän vihdoin hyvin varmasti.