Krouvari: Saavuitpa juuri kohdalleen, veliseni. Täällä nuoret hieman juhlivat tänään.
Isäntäpaimen: Niin kuulin.
Krouvari: Istu, veikkonen, paina puuta.
Isäntäpaimen: Kiitos, kiitos.
(Istuvat pöydän ääreen.)
Krouvari: Totta puhuakseni, tahdoin tässä järjestää tytölle hiukan mielenviihdykettä ja huvia, kovin kun on, poloinen, ollut viimeisten ikävien tapausten jälkeen alakuloinen ja suruissaan. Ja nyt sattui juuri sopiva tilaisuus.
Isäntäpaimen: Niin, minustakin tuntui kuin olisi tyttö ollut hiukan allapäin, vaikka ei itse ollut sitä myöntävinään, väsymystä vain syytteli. Vaikka, eipä ihmekään, jos olisi hiukan uupunutkin, sillä onhan hänellä, miekkosella, ollut kylliksi huolta ja puuhaa viime aikoina: ensin yksi potilas ja sitten toinen, ja lisäksi monet talousaskareet.
Krouvari: Niin, kyllä hän nyt on saanut sairashoitoa opetella. Mutta omapa hänen asiansa. Miksi ryhtyä lemmenvehkeisiin jokaisen kanssa, joka eteen sattuu! Sellaista siitä sitten tulee. Enpä silti tahdo noita poikia moittia, kelpo miehiä ovat kumpikin, niin hevos- kuin karjapaimenkin, mutta turhan tuittupäisiä ja juonikkaita.
Isäntäpaimen: Sinäpä sen sanoit, veliseni.
Krouvari: Ja niin vietävän riidanhaluisia.