Rózsa: Onko se tärkeätäkin?
Marfa: Tärkeätä, kovin tärkeätä… sinulle. Kahden kai ollaan?
Rózsa: Olkaa huoleti, ei täällä ole ketään muita… Mistä on kysymys?
Marfa: Maltahan, kun ensin istun ja kinttujani lepuutan, vanhat kun ovat ja raihnaiset. (Istuu pöydän ääreen vasemmalle.) Ohhoh!
Rózsa: (Istuu.) No?
Marfa: Viimeksi täällä käydessäni valittelit Marfalle huoliasi, sydänsurujasi supattelit. Ellen väärin muista, niin miehen mielestä mainitsit…
Rózsa: Niin tein… entä sitten?
Marfa: Kysyit neuvoani, miten sen saisi paremmaksi, taipuisammaksi takoisi.
Rózsa: Aivan niin, ja te lupasitte toisella kertaa antaa minulle neuvon.
Marfa: Lupasin, ja minkä Marfa lupaa, sen hän myöskin pitää.