LAULU N:o 6.
Rózsa: (On laulun aikana täyttänyt pikarin.)
Sándor: (Tyhjentää pikarin laulun jälkeen.) Tiedätkö, kun oikeen ajattelen, niin minä se olenkin tässä syyllinen. Ellen olisi hengittänyt ruusun päälle, niin ei sen nuppu olisi auennut, eikä toinen myöskään olisi saanut sen tuoksusta nauttia… eivätkä ampiaiset ja toukat olisi sitä keksineet.
Rózsa: Ampiainen?… Ahaa, Ferenc!… Entä ketä sitten tarkoitat noilla toukilla?
Sándor: Täällähän kuuluu juoksevan ja häärivän jos jonkinlaisia nulikoita ja kärripoikia.
Rózsa: Hahahaa! Tuo meidän pikku Janos! Voi, veli veikkonen!
Sándor: Älä viitsi nauraa… Minä alankin nyt tästä lähin rakastaa sinua toisella tavalla. Käyn luonasi uskollisesti kuin kolmipäiväinen horkka. Ja kun kerran pääsen isäntäpaimeneksi, niin menemme yhdessä pappilaan. Ja sitten eletään yhdessä uskollisesti. Mutta jos sitä ennen tapaan jonkun toisen sinua mielittelemässä, niin minä, jumaliste, lyön siltä pääkallon mäsäksi, vaikka se olisi oman isäni lempipoika! Tässä käteni.
Rózsa: (Tarttuu Sándorin käteen.) Sándor! Sinä et saa puhua noin. Säikytät minut ihan kuoliaaksi.
(Aikoo riisua korvarenkaat.)
Sándor: Ei, pidä vaan renkaat korvissasi. Sanoithan niiden olevan minun ostamani hopeiset, jotka olet antanut kullata. Uskon sanasi. Ja häpeän, etten antanut sinulle kultaisia. Ja jotta huomaisit, etten ole sinua unohtanut, niin toin sinulle jotakin… Ota täältä viitan taskusta.