Rózsa: Minä en tietänyt, että se oli myrkyllistä. Marfa vakuutti, että siinä ei ole mitään vaaraa.
Krouvari: Koira vieköön! Tästä lähin ei ainoankaan mustalaisen jalan pidä minun kartanolleni astuman, se on nyt sanalla sanottu!… Kas niin, tyttöseni, mene nyt hoitamaan sairasta.
Rózsa: (Menee oikealle.)
Krouvari: Tämä oli ankara kolaus minulle, veliseni. (Istuu.)
Isäntäpaimen: Ymmärrän sen hyvin, ystäväni. Mutta älkäämme silti heittäytykö toivottomiksi. Ehkä asia ei olekaan niin synkkä kuin miltä se näin ensi alussa näyttää. Selvässä lapsellisuudessaan ja tietämättömyydessään ryhtyi tyttö parka moiseen temppuun; parhaassa tarkoituksessa, pahaa aavistamatta, niinkuin itse sanoi, antoi hän juoman pojalle, ja siinä näkee oikeus epäilemättä suuresti lieventävän asianhaaran. Ja riippuuhan sitäpaitsi paljon pojasta. Jos hän paranee, enkä epäile, ettei niin tapahtuisi, niin selviää tämä juttu epäilemättä vielä hyvinkin. Sándor on kunnon poika, joka ymmärtää ja tahtoo, siitä olen varma, järjestää asian parhain päin.
Krouvari: Kiitos, vanha ystäväni, kauniista sanoistasi. Toivokaamme, toivokaamme ainakin parasta. Eihän Jumala voi olla niin armoton meille poloisille, hän ei voi, minä uskon sen.
Rózsa: (Tulee nopeasti ovelle oikealla.) Isä, isä, hän on jo paljon parempi. Hän aukaisi jo silmänsä ja puhuikin.
Isäntäpaimen: Uskon, että poika vähitellen toipuu entisellensä, kun saa lääkkeitä ja hoitoa.
Rózsa: Niinkö arvelette, Paal setä?
Isäntäpaimen: Aivan varmasti.