Rózsa: Älä välitä heistä, Sándor. He ovat nyt kerta kaikkiaan pitäjän suurimmat juorukellot, eikä heille kukaan mitään mahda, ei edes herra kyläntuomarikaan!
Sándor: Piiskasta selkään, niin eiköhän auta! (Istuu.)
Rózsa: (Ottaa ruusun pensaasta ja antaa Sándorille.) Sándor, ota tämä. Äläkä enää ajattele pahoja ihmisiä ja ikäviä asioita.
Sándor: Joko taas tuota ruusupensasta revit!
Rózsa: Tahdon antaa sinulle ruusun. Kenties sen tuoksu saa mielesi rauhoittumaan. Ota.
Sándor: Ruususi on okainen, se pistää minua. Se vie ajatukseni asiaan, joka on ikävätäkin ikävämpi. Ei, pane pois…
Rózsa: Voi, Sándor, ethän jälleen ala tuota entistä nuottia, ethän? Lupaa se minulle. Onhan kaikki jo unohdettu? Eikö niin?
Sándor: Kaikki muu olkoon unohdettu, mutta se yksi… ei koskaan!
Rózsa: Miksi sinä nyt taas…? Olethan jo aivan terve ja hyvällä mielellä olet ollut koko päivän, et ainoatakaan pahaa sanaa sanonut!
Sándor: Ruumiilta terve, mutta sielussa kamala polte.