Kello viiden aikana, kun päivä suurten punaisten pilvien rakentamassa loistokehässä laski Hautes-Corbieres'in hehkuvia vuorihuippuja kohti, kaikki kaupungin kirkonkellot äkkiä kuin unesta heräten helähtivät soimaan. Pyhän Ireneon suuren kellon vakavaan ääneen vastasivat toinen toisensa jälkeen eri seurakuntain pienemmät kellot ja yhtyivätpä vähitellen luostarien pikkukellotkin kulkusina kilisemään näissä pronssin suuremmoisissa juhlasoittajaisissa.
Laskevan auringon valaisema Lormières, oli yhtenä mahtavana huminana, jonka kaiku tavantakaa pitkältä kajahteli läheisestä vuoristosta. Pauhu yltyi välistä niin kovaksi, että olisi luullut ukkosen jylinän yhtyneen tuohon joka taholta täysvoimaisesti kaikuvaan kellojen soittoon.
Kuumuus oli tavaton, ja suunnattoman suuria, ruskean graniitin karvaisia pilvimöhkäleitä keräytyi itäiselle taivaan rannalle; ne kasvoivat kasvamistaan kunnes vihdoin kokonaan peittivät taivaan laajat tantereet.
Vaellus tuomiokirkolle päin alkoi vasta kello kuuden vaiheilla.
Kapusiinimunkit, päällikkönsä johtamina, astuivat ensiksi ulos luostaristaan; heidän jälkeensä ilmestyivät Barnabiitit, sitten Dominikaanit, sitten Maristit, ja vihdoin Pyhän Stanislaus Kotzkan opiston jesuiitat. Jokaisella papilla oli palava kynttilä kädessä.
Naisluostarikunnat tulivat myöskin vuorostaan, niin että mitä vaihtelevammat puvut kirjasivat katuja.
Mutta näytelmä kävi yhä omituisemmaksi, kun kaupungin seurakunnat ammattikuntalippuineen, puunkorkuisine ristineen ja pitkäin maalattujen tankojen päähän kiinnitettyine lippuineen ilmestyivät kaupungin kaduille.
Munkit ja nunnat olivat hiipineet esille hiljaan kun varjot; melkeimpä olisi voinut kuulla heidän rukouksensa hiljaisen myrinän. Nyt oli toisellainen elämä! Naurua, puhetta ja kovaäänistä keskustelua kuului kaikkialta. Koko Etelä-Ranskassa on uskonto alituista näytelmää.
— No! kuulkaapas, herra Fourfigou, huusi "Sinisten katuvaisten" (veljeskunta, johon kuului työmiehiä ja maanviljelijöitä) priiori "Valkoisten katuvaisten" (toinen kilpaileva veljeskunta, johon ei vastaanotettu muita kuin porvaria ja varakkaita käsityöläisiä) priiorille, kuulkaapas, herra Fourfigou, teidän sanotaan teettäneen itsellenne valkoisen silkkitaskun. Milloin panette päällenne tuon korean kalun, että saisimme mekin sitä nähdä?
— Entäs sinä, Chambournac, milloin panetat sinä suruharsot miestesi käsivarrelle? Luuletko kenties meidän menevän Notre-Dame-des-Sept-Sabres'in kedoille pulloja availemaan? Ei tämä ole mikään huviretki, vaan nyt on hautajaiset kysymyksessä…