— Laskekaa arkku vaunuilta ja kantakaa se tänne, sanoi hän.
Miehet tottelivat.
Uteliaisuudesta kiihoitettuina riensivät papit piispanpalatsin pihalle, jonka portin varovainen Mical hiljaan sulki.
Ruumisarkku oli asetettu maahan; apotit Ternisien ja Lavernède, vetäen mukanaan muutamia munkkikunnan jäseniä, niiden muassa Kapusiinien päällikön, pienen harmaaparta vanhuksen, muodostivat piispavainajan ympärillä ikäänkuin elävän suojeluskehän. En tiedä mikä kummallinen kauhistus heitä ahdisti.
— Pelkäättekö että ruumis teiltä varastetaan? ilkkui Capdepont, leveällä kädellään pyyhkäisten edestään viisi kuusi Barnabiittaa, jotka olivat varomattomasti asettuneet hänen tielleen.
Sitten ylpein askelin kiertäen ruumisarkkua työnsi hän etäämmälle sen ympärille keräytyneet munkit.
— Antakaa sijaa hiippakunnan papeille, hyvät herrat! lausui hän.
Paksun pilvikerroksen lomitse pilkistelevät auringon säteet valaisivat mustan parvivaatteen.
Pyhän Ireneon suuri kello löi kahdeksatta hetkeä.
Ukkonen taukosi.