— Ettekö uppiniskaisen enkelin tavoin ollut yllyttänyt jotakin kapinaa?
— Minusta tuntuu, herra…
— Jumalallinen Mestari on sanonut: "Joka miekkaan rupee, se miekkaan lankee…" — Qui gladio…
— Herrani!
Vanhus kumartui ja vetäytyi takaisin riviin. Apotti Ternisien ei voinut pidättää kyyneleitään.
— Hänen ylhäisyytensä oli pyhimys, toisti hän hämmentyneenä moneen kertaan… Hänen ylhäisyytensä oli pyhimys! Herrat tuomioherrat, minä rukoilen… herra Clamouse, te, joka tunsitte hänen ylhäisyytensä, te, joka saitte häneltä nauttia niin paljon hyvyyttä… Te kaikki Lormières'in papit…
Jähmittävä hiljaisuus seurasi tätä repivää rukousta.
Apotti Ternisien, joka oli kumarruksissa seurakunnan papiston edessä, ojensi itsensä ja kiireesti kuivaten kyyneleensä astui Capdepont'in luo:
— Herra, sanoi hän, hänen ylhäisyytensä ruumis ei enään voi jäädä tänne pihaan. Sallikaa meidän nostaa se piispan viraston saliin. Minä rupean kohta pukemaan salia ruumiskappeliksi.
Ei kukaan näyttänyt häntä kuulevan.