— Muistakaa, hyvät herrat, keskeytti Lavernède, että hänen ylhäisyytensä de Roquebrun'in tänne tullessa ei kaupungissamme ollut ainoatakaan armeliaisuuden laitosta, vaan että niitä nyt, kiitos olkoon hänen laimentumattomalle rakkaudelleen, on täällä kolme…
— Muistakaa, jatkoi Capdepont vihasta vapisevalla äänellä…
— Muistakaa, keskeytti rohkea vankilan saarnaaja, että hänen ylhäisyytensä de Roquebrun'in toimesta kaksisataa laupeuden sisarta on täältä lähtenyt ulos maakuntaan sairaita hoitamaan, lapsia opettamaan ja orpoja kasvattamaan…
— Herra apotti Lavernède, teidän kirkollisena esimiehenänne käsken teidät vielä kerran vaikenemaan. Muistakaahan, että minulla on valta antaa teille virallisia nuhteita ja, jos mieleni tekee, erottaa teidät virastanne, jopa pannaankin julistaa…
— Minuako pannaan… Olen tunnettu koko Lormières'sä ja koko hiippakunnassakin, hyvä herra; koettakaa, jos uskallatte, loukata papillista arvoani.
— Varokaa itseänne!
— Minä en pelkää, enkä tule koskaan teitä pelkäämään!
— Minä haastan teidät huomispäivänä hiippakunnan oikeuston eteen. —
Sinne saavun, ja Jumala armahtakoon sekä teitä että minua!
Paheksivaa nurinaa kuului pappien keskeltä.
— Herra Lavernède, lausui vihdoin herra Clamouse, tuomiokapituli paheksuu sitä kiivautta, jolla olette kohdelleet yhtä sen jäsenistä ja kehoittaa teitä tyyneyteen ja mielenmalttiin.