— Pelkäättekö häntä?
— Ainakin on turha aikaansaada uusia häväistyksiä.
— Kaikessa tapauksessa ei piispamme ruumis saa jäädä sateesen. Ettehän sitä tahdo, isä priiori, te, joka kaikista papeista nautitte suurinta huomiota hänen ylhäisyytensä de Roquebrun'in puolelta ja joka niin usein saitte tuntea hänen isällistä hellyyttänsä!
Dominikaanimunkin kulmikkaat, kuivettuneet kasvot kalpenivat vahakynttilän valossa, joita taas oli sytytetty. Muisto piispan hyvistä teoista oli kukistanut tämän tylyn munkin.
— Mitä valitatte, herra Lavernède? sanoi hän. Teidän, tämän onnettoman hiippakunnan papin, teidän tulisi iloita siitä, että piispamme ruumisarkku kärsii tämän kammottavan rujuilman rääkkäystä. Minä puolestani toivon, että virtana valuva sade valtaisi tämän viimeisenkin pakopaikan, niin että meidän täytyisi polviin asti vedessä kahlaten pitää täällä vahtia.
— En käsitä teitä, isä priiori.
— Otaksukaa että maallinen valta, joka on niin välinpitämätön pyhän uskontomme edusta, nimittää herra Capdepont'in Lormières'in piispaksi, luuletteko pyhän isän vahvistavan piispaa, joka ei pelkää solvaista kuolemata.
— Aijotteko siis, isä priiori, kirjoittaa Roomaan? sai apotti
Lavernède äkkinäiseltä ilolta vaivoin lausutuksi.
— Minä aijon ilmoittaa kenraalilleni, mitä olen nähnyt. Hän on tietävä tämän kamalan illan kaikki erityiskohdat. Ja jos myöhemmin on pakko ryhtyä kirkkosääntöjen mukaan herra Capdepont'ia kuulustelemaan, tulevat esimieheni jättämään yhden jäljennöksen kirjeestäni paavilliseen kansliaan.
— Minä puolestani teen samoin, isä priiori, lisäsi Kapusiinimunkkien päällikkö.