XIX.
Herra Clamouse'n vistipeli.
Tuomiokirkko purskui vettä kaikista räystäskouruistaan ja täydellisiä koskia kohisi katoilta saaden kaupungin tulvan vaaitaan.
Apotti Lavernède riensi juoksujalassa vedestä virtailevan Pyhän Ireneon torin poikki. Hän saapui Saint-Frumence'n kadun kulmaan. Rautaisen pylvään päähän ripustettu lyhty levitti himmeää, häilyvää valoaan korkean, tumman, ristikkoikkunaisen talon ylitse. Tämä synkännäköinen talo oli erään muinaisen Benediktiläisluostarin jäännöksiä.
Vankilan saarnaaja seisahtui matalalle, isoilla kiiltopäisillä nauloilla koristetulle ovelle ja kohotti raskasta, särmiin taottua vasaraa. Kumea ääni kajahti. Matala ovi avautui puoleksi.
— Taivas! olettehan aivan likomärkä, herra Lavernède! huudahti vaimo, joka porttia avasi.
— Ovatko tuomiokirkon avaimet täällä?
— Luultavasti: lukkari tuo ne tänne joka ilta. Palvelija nosti lyhtyään, jossa paloi Pyhästä Ireneosta korjattu keltainen vahakynttilän pätkä, ja katsoi paksun oven sisäpuolelle.
— Kah! sanoi hän, kummallisia, ne eivät ole tavallisuuden mukaan ripustetut naulaan. Apotti Lavernède tarkasteli itse.
— Jesus Maria! herra apotti, toimittakaa kuivat vaatteet päällenne, voitte sairastua.