Nöyränä kuin apostoli, osoittamatta vähääkään sitä ylpeyttä, josta herra Capdepont oli häntä syyttänyt, kapusi hän ylös horjuvia rappuja, otti tuolin ja istuutui alas. Ja silloinkos sitä alkoi sadella ijankaikkisia valituksia: — Leipä on kallistunut… mies on sairaana…, pienokaiset ovat ilman vaatteita… — Ja kunnon piispa antoi, antoi ja antoi antamistaan.
Kaikki ihmiset tiesivät, että hän hiippakuntaan tullessaan oli ollut rikas, vaan että hän nyt oli köyhä. Olihan hän äskettäin myönyt vaununsa ja hevosensakin auttaakseen erästä varatonta tehtailijaparkaa uudestaan rakentamaan tehtaansa, jonka Arbouse virran äkillinen tulva oli hävittänyt. Siitä saakka oli hän kulkenut jalkasin, nauttien sanomattomasti tästä uudesta asemastaan.
"Olen siten lähempänä köyhiäni" sanoi hän apotti Ternisienille, joka, rikas kun oli ja peljäten että vanhus, jota hän jumaloitsi, vaivaisi itseään liiaksi, tahtoi lahjoittaa hänelle uuden tiuhtiparin.
Jos Lormières'in piispalla, olisi ollut itsensä hillitsemisen kykyä, ja jos hän olisi enemmän punninnut sanojaan, niin olisi hän epäilemättä tullut kansassa pyhäksi tunnustetuksi, niin kuin esim. Cheverus ja Miollis. Mitä armeliaisuuteen ja laupeuden töihin tulee, ei hänellä suinkaan ollut mitään kadehdittavaa näiden korkeiden piispallisten esikuvain uhraavaisen ja jalon elämän suhteen.
Kumminkin kiiruhdamme huomauttamaan, että hänen ylhäisyytensä de Roquebrunin vääryydet, mitä tulee hänen tarkastustoimeensa yliseminaarissa, olivat enemmän näennäisiä kuin todellisia. Aina siitä saakka kuin hän Lormières'iin tuli, oli hän koittanut hienotuntoisella kohtelulla voittaa herra Rufin Capdepontin sydämen. Mutta ei mikään voinut herättää myötätuntoisuutta tuossa taipumattomassa ja kovassa luonteessa. Turhaan oli piispa, joka jo kauan sitten oli huomannut ylijohtajan kunnianhimon, toimittanut hänelle hallitukselta Kunnialegionan ristin; turhaan oli hän, lisätäkseen hänen tulojaan, nimittänyt hänen Pyhän Ireneon nimituomioherraksi. Apotti Capdepont kiitti vaan kohteliaisuustapojen mukaan, lausumatta sanaakaan, joka olisi antanut aihetta toivoon että hänen sydämensä oli heltynyt. Sanalla sanoen, herra ylijohtaja ei voinut unohtaa, että hänen ylhäisyytensä de Roquebrun omisti paikan, jota hän oli himonnut ja jota hän piti itselleen puoleksi luvattuna; sitä hän ei koskaan tulisi hänelle anteeksi antamaan. Tämän kukistamattoman ja hurjaluontoisen ihmisen silmissä oli Lormières'in nykyinen piispa ainoastaan vallan anastaja, eikä mitään muuta.
Mutta pysähtykäämme tarkastelemaan tuota omituista ja harvinaista luonnetta.
Rufin Capdepont oli syntynyt vuonna 1815 pienessä Harros'in kylässä hiippakunnan äärimmäisessä osassa Espanjan rajalla. Lormières'in yliseminaariin tuli hän jo kahdenkymmenen vuotiaana. Hänen klassillisia opintojansa oli kotikylässä suurella leväperäisyydellä hoitanut pitäjän vanha pastori, joka oli enemmän huvitettu rautujen onkimisesta vuoriston kalarikkaista vesistä, kuin nuoren Rufin'in ymmärryksen kehittämisestä. Mutta onneksi oli maaperä hedelmällinen, ja, huonosta kylvöstä huolimatta, nuo harvat siemenet, jotka silloin tällöin sattuivat vakoon putoamaan, kasvoivat semmoisella nopeudella, että oppilas itse pian alkoi vaatia uusia opettajia ja halusi jättää kotiseutunsa.
Ensi ajat yliseminaarissa, jonne hän tuli hiippakunnan rahastonhoitajaksi, tuottivat hänelle harmia ja kärsimyksiä. Nuorukaisilla, jopa ankarimmankin kurinpidon alaisina, on heidän ikänsä ominaiset mieliteot: he ovat pilkkaajia, härnääjiä ja kiusantekijöitä. Seminaarissa, niinkuin kaikkialla muuallakin, on nuoruudella aikansa.
Capdepontin säännöttömät piirteet olivat vuosien kuluessa sopusointuisiksi kehittyneet, hänen kasvonsa, jotka aikaa myöten olivat saaneet ankaran ja tylyn luonteen, vaikkei ne sentään olleet hienoutta ja jaloutta vailla, olivat silloin, hänen kahdennellakymmenellä ikävuodellaan, kulmikkaat ja kalpeat, kellertävät silmät olivat kuin näverin pistämät, nenä oli pitkä ja rehevä ja sen päästä ikäänkuin halkeama, tukka takkuinen kuin tappurapensas.
"Katso turpaa! katso turpaa!" huusivat toverit kuhisten hänen ympärillään.