— Hyvät herrat, me olemme rikkoneet luonnettamme, kutsumustamme vastaan ja olemme nyt rangaistut.
Apotti Turlot'in silmistä tulvi kyyneleitä, joita oli hetkisen koittanut pidättää.
Vanhan arkkipapin taas täytyi nojautua vaatekaappiin: hänen jalkansa eivät tahtoneet häntä kannattaa.
Ystäväni, jatkoi apotti Mical pitkän äänettömyyden jälestä, tunnustakaamme että Jumala, joka meitä kurittaa, on aina vanhurskas Jumala. Kuka Capdepont'ko vai me, on tämän kuukauden tapauksissa antanut loistavimpia siveellisen turmeluksen näytteitä.
— Tähän tunnustukseen jonka tekemiseen ainoastaan papilla, joka ripin kautta on tottunut tutkimaan omia ja toisten syntiä, saattaa olla riittävää rohkeutta taikka naivisuutta — ei toiset lausuneet mitään. Clamouse vanhus ja Turlot tyytyivät häveten painamaan päänsä alas.
Kööri lauloi hitaasti ja valittaen:
Ingemisco tamquam reus,
Culpa rubet vultus meus:
Supplicanti parce, Deus!
[Herra suuri, voimallinen,
Ole mulle armollinen,
Tuomarini turvallinen!]
— Minä tulen tietysti menettämään asemani, voivotteli herra Clamouse.
— Tietysti, vastasi Mical.