Tätä romaanilaista portaalia kohti, jonka ohelle kokematon käsi oli veistänyt kömpelöitä ilmestyskirjassa mainittujen elävien kuvia, ja joka ahtaana avautuu kirkon perällä, käänsi pappien ja uskovaisten kulkue askeleensa, sitten kun hänen ylhäisyytensä de Roquebrun'in ruumisarkku oli alas otettu komean ruumisalttarin verhojen keskeltä. Sieltä astuttiin alas kryptaan eli maanalaiseen alikirkkoon, missä olivat rivihin tehdyt Lormières'in piispain, vahvoilla Pyreneiden vuoristosta tuoduilla graniittipaasilla suljetut haudat.
Pyhän Ireneon piispalliset haudat olivat samoin kuin Pyhän Denis'in kuninkaallisetkin kärsineet 1793 vuoden hurjasta hävitysraivosta. Mutta kun hänen ylhäisyytensä de la Guinaudie vuosisadan alussa nousi piispanistuimelle, korjuutti hän kohta vallankumouksen jäljet kryptassa ja teetti sinne viisi tahi kuusi uutta hautaa. Uudistaessaan nämä hautapatsaat näytti tämä ylhäinen pappi, joka töintuskin oli pelastunut mestauslavalta, sanovan hiippakuntansa kansalle:
— Moni piispa on vielä kuoleva luonanne. Uskonto on ijankaikkinen.
— Munkit, tuomioherrat ja muut papit sekä muutamat aniharvat maallikot alkoivat kömpiä kapeita portaita alaspäin. Apotit Lavernède ja Ternisien pysyivät ruumisarkun vieressä, johtaen kantomiehiä ja varoen arkkua seiniin kolahtamasta, sillä vahakynttilät eivät voineet täysin valaista pimeitä kierreportaita.
Vihdoin saavuttiin kryptaan. Se oli pieni kirkko, jonka pilarit olivat paksuja ja törkötekoisia ja holvit matalia. Se oli kaksilaivainen. Muuriseinät olivat paljaat, ilman minkäänlaisia maalauksia. Ainoastaan siellä täällä saattoi silmä eroittaa raamatunlauseen, jonka sanat alituisesta kosteudesta olivat käyneet epäselviksi. Edempänä oli luettavana viimeisen tänne haudatun piispan, hänen ylhäisyytensä Grandin'in, hautakiven yläpuolella maalattu Hic jacet [Tässä lepää s.o. hautakirjoitus], joka vielä oli aivan tuoreena ja hyvin säilyneenä.
Ruumisarkku laskettiin avonaisen kuopan reunalle.
Hiljaisuus vallitsi, kolkko kuoleman hiljaisuus.
Kalpeana, mutta uskaliaan näköisenä nousi apotti Lavernède pääalttarin kolmannelle portaalle ja sieltä alkoi hän puhua kovalla äänellä, jonka rukoilevat uskovaiset ylhäällä tuomiokirkossakin taisivat kuulla:
"Vanhurskaan muisto pysyy ijankaikkisesti eikä hän pelkää häijyä puhetta."
Sitten entinen kaunopuheliaisuuden professori kuvaili hehkuvalla innolla hänen ylhäisyytensä de Roquebrun'in rakkaudelle ja hyväntekeväisyydelle omistettua elämää. Hän riisui vaikka vaatteet yltään auttaakseen köyhiä, ja jalkasin, yksinkertaisena kuin ensimäisen kirkon apostolit, kulki hän paperitehtaalaisten luona jakamassa almuja täysin kourin.