— Mutta minä en ollut kirjoittanut kellekään…
— Entä sakarisormeni? sanoi hänen ylhäisyytensä Maffeï, kohottaen kaunista, valkoista papinkättään… Ei! eilen vasta sain jesuiittain luona Gesù-kirkossa tietää, että olitte saapunut tahi olitte saapumaisillaan Roomaan.
— Gesùssa!… Ah! ymmärrän, itse Trézel…
— Sen niminen se Isä todellakin oli, jonka pitkää kertomusta Lormières'in pappien otteluista minulle luettiin… Mutta, rakas lapseni, teidänkin nimenne mainittiin usein tässä käsittämättömässä kirjoituksessa… Näyttää siltä kuin olisitte nostaneet kapinaa ystävänne… ystävänne… Auttakaapas minua…
Apotti Lavernèdeko?
Niin juuri, apotti Lavernède'n kanssa… Mikä tulinen mies tuo apotti
Lavernède on!…
— Ette erehdy, teidän ylhäisyytenne, ystäväni apotti Lavernède vihaa kiivaasti syntiä, eikä hän siinä kohden voi hillitä itseään. Minä, jolla ei ole hänen rohkeuttaan, olen usein nuhdellut häntä, että hän liian kiihkoisesti ajaa takaa pahuutta. "Saatatte vielä itsellenne jonkin ikävän selkkauksen", sanoin hänelle satakertaa. — Totta puhuen, en luullut itseäni niin hyväksi ennustajaksi.
Kardinaali silmäili apotti Ternisien'iä tämän tulisesti puhuessa. Kun hän oli päättänyt, katseli hän häntä yhäti tarkasti.
— Olkaa varoillanne, apotti hyvä, sanoi hän, minulla on tarkat tiedot siitä mitä Lormières'issä on tapahtunut. Ystävänne väärän käytöksen kaunistamiseksi ei tarvita…
— Jos Teidän Eminensinne suvaitsee minun tosiperäisesti kuvailla…