Ja kääntyen sitten erään kauniin naisen puoleen jatkoi hän:
"Hyvästi, rakas ystävättäreni, palaan takaisin niin pian kuin haluan tulla käännetyksi."
Ja niin poistui hänkin vuorostaan.
V. 1847 Joulukuun 21 p:nä parooni Thévenot, joka ei koskaan ollut lähestynyt puhujalavaa, kapusi yhtäkkiä portaita ylös. Hämmästys oli yleinen, arvaahan sen.
"Minnekkäs sitä nyt mennään?" kysyi presidentti Dupin, joka tunsi hänet aina vuodesta 1830 ja oli toisinaan hänen luonaan vieraillutkin.
Vähääkään hätääntymättä alkoi Lormières'in edusmies pitkän esitelmän Kirkollisista eläkkeistä.
"Riittää jo! riittää jo!" huusivat kaikki yhteen ääneen.
Mutta herra Thévenot jatkoi vaan. Ja lopettaen saarnansa muutamilla pyhän Augustinon sanoilla astui hän ylpeänä alas.
"Mutta sehän oli oikea kapusiinilainen!" huudahti marsalkka Soult. — "Anteeksi, ettepä osuneetkaan oikein", vastasi Dupin vanhempi, pikemmin "cap… deponilainen."
Sille naurettiin, ja pikkulehdille piisasi siitä iloa koko viikoksi.