Mutta Capdepont pääsi kuin pääsikin tarkoituksensa perille. Joulukuuta 31 p:nä, pari päivää sen jälkeen kun hyväluontoinen Thévenot oli hänen käskystään pitänyt tuon pitkäpiimäisen puheensa, kertoi herra Jérôme Bonnardot kirkollisasiain ministeriltä kuulleensa, että hänen nimensä oli piispan ehdokas-listaan merkitty.
Mikä ilo!…
Mutta pahaksi onneksi alkoi kuulua huhuja uudistuspuuhaajien juhlapidoista, ja valtiollisen taivaan ranta synkkeni synkkenemistään.
Helmikuun vallankumous puhkesi ilmi.
Kauhistus oli suunnaton Thévenot'in hotellissa Lillen kadun varrella.
Parooni, jolle pelko oli antanut voimaa, kokosi kiireimmän kautta
tavaransa ja huolimatta paroonittaren vastustuksista lähdettiin
Lormières'iin.
Rufin Capdepont oli huolestunut. Nuo odottamattomat tapaukset, jotka sotivat niin kokonaan hänen suunnitelmaansa vastaan ja tekivät sen toteuttamisen milt'ei mahdottomaksi, olivat kovasti säikähyttäneet häntä. Mutta hän virkosi kumminkin tuosta puutumuksen tilasta ja tuskin pari viikkoa oli etelässä eletty kun hän oli jälleen tointunut ja saanut takaisin entisen kunnianhimonsa ja toimintakykynsä.
Tänä levottomana aikana oli yksi ainoa kysymys jokaisen huulilla: se oli jäsenten vaali perustuslainsäätäjäkokoukseen. Capdepont yllytti parooni parkaa, joka oli yhä vieläkin masentuneena suuresta onnettomuudestaan, pitämään itseään esillä, selittäen sitä hänen velvollisuudekseen. Kun hänen ylhäisyytensä Grandin lähettää ehdokkaansa puoltamiseksi kiertokirjeen hiippakunnan papistolle, olisi menestys varma.
Mitä vielä! tapahtuikin päinvastoin kuin mitä väsymätön apotti oli otaksunut. Liiallisen katolismielisyytensä tähden tuli parooni kärsimään nöyryyttävän tappion; hän olisi tarvinnut vähintäin neljä tuhatta ääntä, mutta sai tuskin kolmea tuhatta viittä sataa.
Rufin Capdepont harkitsi tyystin asemaansa. Laiva, jolle hän oli uskonut henkensä ja tavaransa, vuosi ylt'ympärinsä eikä koskaan lähestyisi piispan istuinta. Hänen etunsa vaati — ja niin oli ehkä Jumalankin tahto — jättämään Thévenot'in perhe ennen sen täydellistä haaksirikkoa. Koska entinen edusmies Thévenot oli saanut kuulla niin paljon moitetta tasavaltalaisilta, antaessaan poikansa pappismiehen kasvatettavaksi, olisi ehkä hyvinkin viisasta panna Edmond lyseehen. Tämä mies, älykäs ja sitkeä tavoituksissaan, sai Thévenot'in uskomaan mitä tahtoi; onneton edusmies, masentuneena sekä surkeasta vaalitappiosta että taloudellisista vahingoista, joita Pariisin ylellinen elämä oli hänelle tuottanut, päätti viipymättä lähettää poikansa Toulose'n lyseehen.
Seuraavana aamuna oppilaansa lähtöpäivän jälkeen läksi Rufin Capdepont Thévenot'in kauniista kartanosta, joka sijaitsi Arbousevirran rannalla vähän matkan päässä paperitehdaskaupungista, sulkeutuakseen yliseminaariin, jossa hän hänen ylhäisyytensä Grandin'in suosiollisella luvalla sai yksinäisyydessä viettää muutaman päivän.