Huolimatta ärsyttävästä itsepäisyydestä, jolla Capdepont seurasi häntä kaikkialla, oli Lormières'in piispan kumminkin onnistunut karttaa kaikkia sananvaihtoa hänen kanssaan. Hän ei ollut näkevinäänkään Capdepont'ia, vaan kulki aina arvokkaana ja totisena hänen ohitsensa. Mutta muutamat itsetiedottomat liikkeet ja kasvojen väreet ilmaisivat kumminkin että vanhuksen kärsivällisyys oli lopussa, ja ettei varovainen Ternisienkään, tuo sovinnon ja rauhan mies, enään voisi häntä hillitä.
Myrsky, joka vuosien kuluessa oli valmistautunut, puhkesi vihdoin hirvittävällä tavalla ilmi hiippakunnan Oikeuston istunnossa.
Vaikka Rufin Capdepont oli oikeuston varsinainen jäsen, ei hän tärkeiden ylijohtaja- ja professoritoimiensa tähden kumminkaan koskaan ollut käynyt sen istunnoissa. Mutta 5 p:nä Elokuuta 1865, kun käsiteltiin yhtä hyvin mitätöntä asiaa — muuan alipappi raukka oli syytetty sopimattomasta käytöksestä läänin prefektiä kohtaan — pisti hänen päähänsä yhtäkkiä tulla saapuville.
— Herra Capdepont, sanoi piispa, oikeuston varsinainen puheenjohtaja, te tulette liian myöhään, asia on tutkittu ja ratkaistu.
— Haluaisin kumminkin lausua muutaman sanan.
— Se osottaa kaunista harrastusta, mutta päätös on tehty, eikä teidän kaunopuheliaisuutenne enään mitenkään voisi auttaa suosittuanne.
— Koska en ole ollut tilaisuudessa ennen puhumaan, niin on minulla nyt täysi oikeus.
Piispa alkoi tehdä lähtöä.
— Kunniani kautta, herra Lavernède, sanoi tohtori Mical, jolla ei ollut veljensä ilkeyttä eikä älyä, tulin juuri sairaskäynneilläni ollen yliseminaariin; siellä tapasin Capdepont'in, joka käski minun kiireimmän kautta rientämään tänne.
— Ilmoittakaa sitten herra Capdepont'ille, ettei hänen ylhäisyytensä suhteen enään ole mitään peljättävänä. Luulen tämän uutisen häntä suuresti ilahuttavan.