Lavernède kiiruhti häntä vastaan.
— Hyvä herra, sanoi hän, hänen ylhäisyytensä on kiitollinen avuliaisuudestanne; mutta hän ei tahdo vuoteensa ääreen muita kuin kotilääkäriään, herra de Leblanc'ia.
— Näkyypä tuossa kumminkin olevan herra tohtori Barbastekin, vastasi
Mical hiukan epäilevästi.
— Se on totta, mutta hän kuuluu myöskin huonekuntaan, niinkuin herra
Leblanc.
— Mitä! tahdotteko nähdä heitä? Hän teki myöntävän liikunnon.
— Minä en suvaitse sitä! kiiruhti tohtori Leblanc sanomaan.
— Se on mahdotonta, väitti kreivi de Castagnerte, joka oli kuin kotonaan piispan palatsissa ja oli ensimäisenä sinne rientänyt.
Hänen ylhäisyytensä de Roquebrun ravisti itseään kiivaasti, ja sitten yli-inhimillisellä voimalla irroittaen kielensä halvauksen kahleista lausui hän selvin sanoin:
— He ovat minun köyhiäni; päästäkää sisään!
Suuremmoista ja liikuttavaa oli nähdä noita karkeita, kömpelöitä työmiehiä Lormières'in piispan suuressa makuuhuoneessa. Miehet seisoivat lakki kädessä, hartaan ja kunnioittavan näköisinä, vaimot polvillaan kuin kirkossa nyyhkien ja rukoillen; lapset uteliaina katsellen ympärilleen.