— Siellä on meillä monta seikkaa vastassa: ensiksikin kulunkiarvio, toiseksi hallituksen, järkähtämätön päätös lakkauttaa apupiispain nimittämisen, ja vihdoin Pariisin ja Rooman nykyinen huono väli… Mutta kyllä nuo pikku vastukset pian voitetaan. Kenraali de Roquebrun on luonut itselleen senaatissa aseman, jonka koko painon hän laskee vaakaan. Hän lähtee Tuileries'iin, tapaa keisarin, varoittelee keisarinnaa ja voittaa ministerin puolelleen. Uskonnollisesta harrastuksesta ja ystävyydestä minua kohtaan voi hänet saada ryhtymään mihin tahansa. Hänen kauttaan tulevat he tuntemaan Capdepont'in ja teihin saavat he välittömästi tutustua. Muuten on minulla täysi syy luottaa vanhan ystäväni, Lyonin kardinaali-arkkipiispan hartaaseen myötävaikutukseen.
— Olen todellakin hämilläni teidän ylhäisyytenne hyväntahtoisuudesta, mutta rukoilen teitä sittenkin vapauttamaan minua noin pelottavasta kohtalosta. Te muistutitte minua vastikään Tivolin Fransiskaaniluostarista, jossa minut ensikerran tapasitte. Unelmani, jos sellaisesta voin puhua nykyisessä onnellisessa asemassani, ei ole päästä piispan istuimelle, vaan vetäytyä jälleen entiseen hiljaiseen tyyssijaani, niin pian kuin Herra minulta riistää sen suojelijan, jonka hän on minulle antanut. Maallisen vallan loisto, joka kiihoittaa joitakuita pappeja mielettömyyteen saakka, ei ole koskaan minua viehättävä. En ole minä sitä varten luotu, — Olenhan sanonut, poikaseni, ettei tässä ole kysymys teistä, vaan kirkosta.
— Ja luuletteko, että kirkko saisi minussa kelvollisen piispan, jommoista se välttämättömästi tarvitsee tällä kauhealla aikakaudella? Koska olen minä teille osottanut omaavani semmoisia korkeita avuja, jotka voisivat olla esimerkkinä papistolle ja koko hiippakunnalle? Mistä te tiedätte onko minussa riittävästi lujuutta johtamaan neljää- viittäsataa pappia? Ettekö te kymmenvuotisen hallituksenne aikana ole huomannut, että kapinallinen henki vallitsee kaikkialla? Vallankumous on murtaunut kirkkoonkin, eikä minussa ole miestä sen kanssa taistelemaan. Jos haluatte rohkealuonteista miestä, niin valitkaa apotti Lavernède.
— Vastaan teille Raamatun sanoilla: "Te olette heikkouskoinen".
Lavernède'ä en paljo tunne, vaan teitä minä rakastan!
— Mutta mitä pitää minun tekemän? huudahti sihteeri kauhistuneena.
— Teidän tulee antautua minun, tahi oikeimmin Jumalan johdettavaksi; hän valitsee usein heikoimman masentamaan vahvinta… "Elegit Deus ignobilia ut confundet fortia…" Enkelimäisessä vilpittömyydessänne ajattelette vaan mitä hyvää te ette piispana kykenisi aikaansaamaan, mutta unohdatte kokonaan mitä pahaa Capdepont epäilemättä siinä asemassa toimittaisi. Ajatelkaa miten olemme saaneet ahkeroida tämän onnettoman hiippakunnan tilan parantamiseksi. Luuletteko että Capdepont Lormières'in piispana tulisi antamaan vähääkään arvoa meidän työllemme. Mihinkä joutuisivat Capdepont'in hallitessa kaikki nuo munkit, jotka ovat tänne kutsutut sivistämään tasangon raakoja ja vuoristoseutujen puolivilliä asukkaita; mihinkä nuo nunnat, jotka ovat lähetetyt hiippakunnan eri osiin sairaita hoitamaan, lapsia kasvattamaan ja köyhiä auttamaan — kaikki nuo urhoolliset rukouksen ja itsensä kieltäymyksen sankarit, jotka tuottavat Jumalan siunauksen kansalleni. Oi, jos he tietäisivät, mitä te ja minä olemme tehneet tämän viheliäisen maakunnan hyväksi! Jos he tietäisivät kuinka paljon me olemme uhranneet, te yli kahdensadantuhannen, minä koko yksityisen omaisuuteni, — puoli miljoonaa, lahjoittaaksemme tälle osattomalle maalle vaivais- ja lastenkoteja, kouluja, turvalaitoksia!… Heidän täytyy saada se tietää, Ternisien; minä lähden Pariisiin sitä ilmoittamaan.
— Tekö Pariisiin, teidän ylhäisyytenne?
— Eikö asia mielestänne ansaitse sitä?
— Entäs terveytenne, joka on niin kallisarvoinen hiippakunnalle ja minulle?…
Kyyneleet olivat nousseet Ternisien'in silmiin.