— Elkää itkekö, lapseni, sanoi piispa hätääntyneenä.
— Mutta jos matka teitä väsyttäisi?…
— Se tulee tekemään minulle hyvää, jos te vaan suostutte minua seuraamaan.
— Minä seuraan teitä kaikkialle! huudahti sihteeri.
Hänen ylhäisyytensä de Roquebrun syleili häntä niin kuin isä lastaan, kauvan ja hellästi.
Äänettöminä astuivat he palatsia kohti.
VI.
Papinvihkiäiset.
Mutta papeista, jotka huolestuneen ja hätääntyneen näköisinä juoksivat milloin missäkin asioissa piispan virastossa, saattoi helposti huomata että heitä oli yllytetty hänen ylhäisyyttään de Roquebrun'ia vastaan, ja että ilmeinen kapina oli puhkeamaisillaan. Mitähän siitä tulisi, tästä myrskystä vesilasissa?
Piispa, joka oli lujasti päättänyt ylenkatseellisella tyyneydellä kohdella Capdepont'ia, pitäen sitä tehokkaimpana keinona saattaa Harros'in vuorelaista äärimmäiseen mielenkiihkoon, ei peljännyt vähääkään noita salavehkeitä, vaan piti niitä purevan pilkkanssa esineenä.