Apotti Ternisien'in mielestä, joka liikkui paljon kaupungilla, käyden milloin paronitar Thévenot'in salongissa, missä Capdepont oli ainaisen ylistyksen esineenä, milloin kreivi de Castagnerte'n luona luostarikaupungissa, jossa taas hänen ylhäisyyttänsä de Roquebrun'iä kunnioitettiin ja kiitettiin, hänen mielestään näyttivät asiat paljon uhkaavammilta.
Muutamat sattumalta kuullut sanat, eräs varsin diplomaattinen keskustelu iäkkään Clamouse'n, Pyhän Ireneon tuomiorovastin ja kapitulin vanhimman kanssa, joka myöskin viime aikoina oli liittynyt Capdepont'in puolueesen, ilmaisivat hänelle, että taistelu tulisi olemaan vakavaa laatua.
Muuten oli tuhansia huhuja liikkeellä:
"Hänen ylhäisyytensä de Roquebrun sairauden tähden kykenemättömänä hallitusta johtamaan, oli pyytänyt virkaeroa…
"Senaattori, kenraali ja kreivi de Roquebrun'in hartaasta pyynnöstä oli keisari nimittänyt Lormières'in piispan piispakunnan tuomioherraksi Saint-Denis'in keisarilliseen kapituliin…
"Hänen ylhäisyytensä de Roquebrun ottaa jäähyvästit papistoltaan papinvihkiäispäivänä, yliseminaarin kappelissa…
"Luultavana pidettiin, että Apotti Rufin Capdepont, jolle keisarinna jo kauan oli suurta huomiota osottanut, nimitettäisiin Lormières'in piispaksi…"
Tuommoinen kavala vihamielisyys masensi Apotti Ternisien'iä, ja teki hänen elämänsä tuskallisen levottomaksi. Itsestänsä selvää oli, että jos hänen ylhäisyytensä de Roquebrun olisi vähääkään saanut vihiä noista ilkeistä salaviittauksista, ei hän päätöksestään huolimatta olisi voinut pysyä rauhallisena. Ja mikä olisi ollut seuraus uudesta hyökkäyksestä tätä vanhusta vastaan, joka juuri oli halvauksestaan parantunut? Kuolema hänet varmaan korjaisi.
Kamala, hirveä ajatus heräsi äkkiä sihteerissä.
— Kuka tietää, eikö Capdepont tahallaan tahtoisi murhata piispaansa?