— Hyvä herrat, huusi Capdepont nousten apotti-istuimen toiselle portaalle, kunnioittakaa arvojärjestystä: herroilla tuomiorovasteilla yksistään on oikeus istuutua kuoripenkkeihin; muut asettukoot takapenkkeihin.
Ylijohtaja oli puhunut, ja papit luopuivat paikoistaan, jotka he olivat oikeudettomasti itselleen omistaneet.
— Hyvät herrat, sanoi Capdepont, koittaen hillitä ääntään, joka kumminkin vasten hänen tahtoaan vihasta värähteli, en ole ensinkään tyytyväinen teidän käytökseenne kappelissa.
Herra arkkipappi Clamouse'lla, joka sekä tietonsa että kykynsä puolesta on muita hiippakunnan pappeja etevämpi, on teidän kaikkien vahvistama kirjoitus, jossa ilmoitetaan piispalle tyytymättömyytemme sitä omituista tapaa vastaan, jolla hän papistoansa kohtelee. Oletteko te unohtaneet, että munkit sirkkasateen tavalla ovat levinneet pitäjiimme ja että Katolisen Opetuksen isät tulevat täältä karkoittamaan entiset, uskolliset ja hyvät opettajanne? Jos olette sen unohtaneet, mitä merkitsee silloin teidän läsnäolonne täällä? Jos taasen sen muistatte, kuinka on selitettävä se seikka, että te apotti Lavernède'n käskystä, jota piispan julkinen suosio on saattanut laiminlyömään velvollisuuksiaan ylijohtajaa kohtaan, läksitte vastaanottamaan sitä samaa miestä, jota te tänä aamuna ennen vihkiäisiä uhkasitte polkea jalkojenne alle, ja jolle päätitte antaa aika läksytyksen? Hänen ylhäisyytensä de Roquebrun'in olisi heti kappeliin astuttuaan pitänyt saada tietää, että papisto on eroamaisillaan hänestä, sekä että me, valtiollista kieltä käyttääksemme, jos hän tekee vallankeikauksen, olemme valmiit kapinaan.
— Hän on sen tietävä, keskeytti Clamouse käheällä äänellään.
— Niin, niin, hän on sen tietävä, huusivat he kaikki yhteen ääneen nyrkkiään puiden.
— Mutta ajatelkaa sitäpaitse, että me olemme kaikki yhtä syylliset piispamme silmissä. Ellemme tuntisi piispan tulista luonnetta, riittäisi hänen sanattomuutensa vihkiäismenojen aikana todistamaan niitä kostontuumia, jotka hänen mielessään liikkuvat. Ei siis minkäänlaista heikkoutta, kun hän tulee. Sen sijaan että alistutte hänen ikeensä alle, kohottautukaa arvossanne ja mahtavuudessanne. Ja mitäpä voitaisiin teitä vastaan tehdä? Ei niin mitään. Yksityinen pappi, joka kapinoitsee — olkoonpa vääryyttäkin vastaan — voi tulla pannaan julistetuksi, mutta kahdelle sadalle papille ei niin tehdä. Jos te vaan pysytte lujina, tulee hänen ylhäisyytensä de Roquebrun tämän ankaran vastalauseen johdosta luopumaan hiippakunnastaan, ja jos taivas meitä suosii, on se lähettävä meille sen, joka kaikki korvaa.
— Luottakaa meihin herra ylijohtaja! huusivat kaikki papit yhteen ääneen.
Luentosalin ovi aukeni ja raosta pilkisteli apotti Mical'in ilkeä naama.
— Hiljaa! kuiskasi hän, piispa tulee!