— Niin tietysti; änkytti arkkipappi hämmästyneenä.
— Ja mikä se oikeuttaa teitä antamaan nuhteita piispallenne.
— Mutta, teidän ylhäisyytenne…
— Kirkkokuri-säännöt vaiko kirkkolaki? Muistaakseni Thomassin päinvastoin kieltää kaikki tuonlaiset sopimattomat julistukset.
— Tämä olisi ainoastaan anomuskirja veljeskuntalaisten suhteen…
— En tahdo sitä kuulla. Jos teillä on jotain muistutettavaa hallinnollisia toimenpiteitäni vastaan, niin vaivatkaa itseänne asuntooni. Olenhan teitä siellä satoja kertoja vastaanottanut. Olenko koskaan kieltänyt tunnustustani teidän pitkästä palveluksestanne, jonka monesti olen vetänyt esimerkiksi nuorille oppilaille? Aina siitä saakka kun Lormières'in piispan-istuimelle tulin, ovat oveni olleet avoinna, ei ainoastaan teille, herra, vaan kaikille papeilleni, alhaisimmasta korkeimpaan asti. Jos täällä on yhtäkään, jota koskaan olen kieltäytynyt vastaan ottamasta, niin nouskoon ja syyttäköön minua.
— Olen kovin pahoillani, teidän ylhäisyytenne, sopersi herra Clamouse vavisten, suokaa minulle anteeksi…
— Te olette synnistänne päästetty, herra arkkipappi. Vaeltaessanne tänne asti kotoanne, josta ei teidän kivuloisuutenne tähden olisi pitänyt liikahtaa, ette arvatakseni itsekään oikein tietänyt mitä teidän oli täällä tekeminen. Mutta eräs toinen sen sijaan tiesi sen. Piispalle oli annettava kova isku ja tätä antamaan oli valittu hiippakunnan arvokkain pappi. Ajatelkaapas! Herra arkkipappi nuhtelee hänen ylhäisyyttään de Roquebrun'ia lukuisan papiston läsnäollessa. Mikä suuremmoinen ja kaunis näytelmä! Mutta onneksi valvoo Jumala niiden ylitse, joiden käsiin hän on asettanut kirkon johdon, huolimatta heidän vioistaan, puutteellisuuksistaan ja ansaitsemattomuudestaan. Hän ei ole sallinut että tämä saatanallinen yritys, johon teidät on tietämättänne sekoitettu, teidän välityksenne kautta onnistuisi.
Jumala säälii teidän korkeata ikäänne, jonka olette uhranneet hyviin töihin ja hänen nimensä kunnioittamiseen; hän on itse riistänyt teidät viettelijän käsistä.
Pienet kirkkaat kyynelhelmet vierähtivät vanhan arkkipapin kuihtuneille poskille. Hän astui piispanistuimen juurelle ja sanaakaan sanomatta laskeutui hän polvilleen ensimmäiselle portaalle.