Hänen ylhäisyytensä de Roquebrun astui hänen luokseen ja koetti nostaa hänet seisomaan.
— Ei, ei! mutisi herra Clamouse, siunatkaa minua teidän ylhäisyytenne, siunatkaa minua, minä olen tehnyt syntiä.
Piispa kohotti juhlallisesti kätensä.
Arkkipapin noustessa ylös, seisoi hänen ylhäisyytensä de Roquebrun vielä hänen edessään liikutettuna katsellen häntä.
Äkkiä, jalomielisten tunteiden valtaamina, heittäytyivät vanhukset toistensa syliin ja suutelivat toisiansa hellästi.
Vavistus valtasi läsnäolijat. Useilta haaroilta kuului tukahdettuja itkun nyyhkytyksiä. Apotti Mical'in kasvot vääntyivät irviin. Mutta apotti Capdepont jäykistyi. Hän seisoi paikallaan kylmänä ja liikkumattomana kuin kuvapatsas.
Piispa palasi istuimelleen, hänen kasvoistaan loisti autuaallinen ilo.
— Herra arkkipappi, sanoi hän syvästi liikutettuna, tämän päivän, joka uhattiin tehdä minulle niin surulliseksi, olette te tehneet hallitusaikani onnellisimmaksi päiväksi. Teitä syleillessäni tuntui kuin olisin syleillyt koko hiippakuntaani, ja se saattoi minut vapisemaan ilosta!… Jumalani, sanoi hän, vuodattaen kyyneleitä hänkin, sanokaa, mitä minun pitää tekemän, että minua rakastettaisiin? On niin ihanata olla rakastettuna!…
— Teitä rakastetaan, teidän ylhäisyytenne, teitä rakastetaan! huusivat kaikki läsnäolijat vastustamattoman liikutuksen valtaamina.
— Tulkaa kaikki luokseni asuntooni; sanokaa minulle vikani ja erehdykseni, joihinka mahdollisesti olen ollut syypää, ja vastedes tulemme elämään yhtenä ainoana perheenä…