— Houkkia! pelkureita! huusi Capdepont epätoivoisesti… Oi! jospa minä kerran pääsisin heidän piispakseen…
— Kostaisit tietysti, eikö niin?
— Tule, mennään ulos… Minä tukehdun!…
— Ja he läksivät puistoon hengittämään raitista ilmaa jalavien siimeksessä.
VIII.
Pyhänhengen messu.
Ennen lähtöänsä yliseminaarista, missä heidän toimensa nyt oli lopullisesti päättynyt, tekivät herrat opettajat keskenään sopimuksen viettää pyhänhengen messua. Tämä laulumessu, johonka kutsuttaisiin kaikki heidän liittolaisensa Lormières'istä ja hiippakunnasta, tulisi olemaan viimeinen mielenosotus piispallisen esivallan toimia vastaan.
Paitsi herra Lavernèd'eä, joka heti seuraavana päivänä papinvihkiäisten jälkeen oli kaikessa hiljaisuudessa lähtenyt liikkeelle astuakseen vankilan saarnaajan virkaan, olivat kaikki opettajat saapuneet tähän salaperäiseen kokoukseen. He huusivat ja korottivat jokainen äänensä piispaa vastaan, joka oli pari päivää sitten lähtenyt Lyon'iin apotti Ternisien'in kanssa, ja yksimielisesti päätettiin ennen eroamista yhteisessä hartaushetkessä rukouksella kääntyä pyhänhengen puoleen.
Neljäntenä päivänä Heinäkuuta, viikko papinvihkiäisten jälkeen, kello kymmenen aikaan aamulla, tulisi apotti Rufin Capdepont'in astua alttarin eteen, jonne häntä seurasivat, juhlamenojen prameutta lisätäkseen, apotit Mical ja Turlot, toinen diakonin ja toinen ali-diakonin puvussa.
Samana päivänä kun piispan loukkaamista varten taitavasti harkittu jäähyväisjuhla oli vietettävä, tapasi apotti Capdepont, juuri yhtymäisillään kokoontuneihin virkaveljiin, parooni Thévenot'in luentosalin ovella.