Hän astui apotti Mical'ia kohti ja tarttui häneen kiinni, taivuttaen heikkoa miestä käsissään kuin ruokoa.
— Varo itseäsi! huusi hän tuijottaen häneen palavilla katseillaan.
Herra Thévenot meni säikähtyneenä väliin. Mutta apotti Mical väisteli kädellään ja mutisi:
— Elkää pelätkö, herra parooni; ei hän minua tapa.
— Minkätähden en sinua tappaisi sitten? huusi Capdepont, joka tajuntansa menettäneenä antoi peittämättä ilkeän luontonsa tulla ilmi.
— Sentähden että tahdot tulla piispaksi, sekä että, jos minut surmaat, maalliset jäännökseni voisivat tuottaa sinulle hankaluutta.
Apotti Capdepont ei osannut vastata, vaan nauroi väkinäistä naurua, joka muutti hänen muotonsa kauhistuttavan näköiseksi. Herra Thévenot katseli häntä levottomalla uteliaisuudella; hän luuli hänen tulleen hulluksi ja hiipi hiljaa tiehensä.
Julma pappi, joka oli kokonaan synkkiin ajatuksiinsa vaipuneena, ei huomannut paroonin poistumista. Terävä leuka käden nojassa, istui hän ja mietti.
Äkkiä kavahti hän pystyyn. Hänen katseessaan oli omituinen loiste, joka teki hänet mielipuolen näköiseksi. Hän kulki kaksi kertaa lattian poikki… pysähtyi… ja jäi taas seisomaan suorana ja liikkumattomana kuin patsas. Kasvojen piirteet, joihin hänen luja tahtonsa oli saanut istutetuksi ankaran rauhallisuuden leiman, papillisen arvon mukaisen, olivat nyt sielun tuskissa vääntyneet ja muuttaneet kokonaan hänen muotonsa. Laaja otsansa, jossa voimakas ajatus kuvastui, oli omituisesti kurttuihin vetäytynyt, täynnä ryppyjä, kuoppia ja juovia. Capdepont'in pää, tuo ihmissielun taivaallinen asunto, näytti hänen kärsiessään hurjan kunniahimon tuskia, ikään kuin kauhean maanjäristyksen jälkiä.
— Vaikka hyvin tunsin ystävällisen suhteen piispan ja Lyon'in arkkipiispan välillä, sanoi hän hitaasti, ikäänkuin itsekseen puhuen, syntyi minulla sentään heti kohta kuultuani hänen sinne lähteneen, pahoja aavistuksia. Tuommoisen taudin jälkeen, josta hän tuskin hengissä pääsi, tuntui tämä matka hyvin oudolta… Mutta kaikki on nyt selvinnyt: piispa on lähtenyt Pariisiin, mutta sen sijaan että hän olisi matkustanut Bordeauxin tietä, on hän kulkenut Lyon'in kautta, siinä kaikki… Mutta minkätähden ilmoitti tuo pikku apotti Ternisien varapiispalle, jolla oli välttämätöntä tietää piispan olopaikka, matkan tarkoittavan ainoastaan Lyon'ia?