He syleilivät toisiaan veljellisesti.
Kuivattuaan kyyneleensä istuutuivat papit vieretysten sohvalle.
— Kuuleppas nyt, sanoi tuomioherra liehakoivalla äänellä, yhäti intohimonsa valtaamana, mihinkä neuvot minut ryhtymään?
— Sinun täytyy jäädä Lormières'iin… Otaksukaamme että piispa, niinkuin hyvin luultavaa onkin, tuon vaarallisen tautikohtauksen jälkeen on lähtenyt Pariisiin lepäämään ja voimistumaan perheensä keskuudessa, silloin olisi sinun matkasi sinne aivan turha. Ja etenkin tuon selvästi ymmärrettävän kirjeen jälkeen, jonka Bonnardot kirjoitti sinulle elokuussa, saatuaan kuulla hänen ylhäisyytensä de Roquebrun'in sairauden tilasta, olisi tämä matka sinulle pelkäksi vahingoksi. Oletko unohtanut miten hän asiasta kirjoittaa pitkässä kirjeessään?
— Ei pidä turhia toivoa, sanoi herra Bonnardot: Jos kerran tulette piispaksi nimitetyksi, niin ette koskaan muualle kuin Lormières'iin. Teidän todelliset oikeutenne tähän istuimeen ovat täällä ennestään tunnetut; mutta muusta ei voi olla kysymystäkään. Teidän hallinnollisia taipumuksianne epäillään, eikä hallitus menettelisikään viisaasti, asettamalla teidät hiippakuntaan, jossa ei teitä laisinkaan tunneta, ja jossa teitä siis ensipäivästä asti tulisi suuret vaikeudet kohtaamaan. Minkä tähden te muuten osoitatte sellaista kärsimättömyyttä? Eikö hänen ylhäisyytensä de Roquebrun'in arveluttava sairauden tila anna toiveita teidän aikanne lähestymisestä?…
— Se on kyllä hyvä… Mutta jos piispa de Roquebrun, jota minä en suinkaan ole kohtelullani mielitellyt, olisi lähtenyt Pariisiin minua vahingoittaakseen? Eikö se salaperäisyys, jolla hän on peittänyt matkansa tarkoitusperää, ole omiaan herättämään pahoja aavistuksia.
— Tässäkään tapauksessa, sanoi Mical vakuuttavalla äänellä, ei sinun pidä täältä poistua. Oletko ajatellut, mihinkä vaikeaan tilaan voisit joutua, jos tullessasi ministeriöön, tahi Tuileries'iin, missä sinut epäilemättä vastaan otetaan, sattuisitte yhteen vihollismielisen piispan kanssa? Oletko todellakin niin lapsellinen, että luulet voivasi palata voittajana virkamaailman liukkaalta taistelutantereelta. Siinä kohden ei minulla hillitsemättömän luonteesi tähden voi olla vähääkään epäilystä. Salli minun toistaa sitä mitä olen jo tuhannet kerrat ennen sanonut: huolimatta sinun erinomaisesta kyvystäsi, ylevästä puhelahjastasi, jalosta ja komeasta ryhdistäsi, olet sinä kokonaan mahdoton kunnialla pelastautumaan tukalasta asemasta. Sinulta puuttuu kokonaan taipuvaisuutta ja kekseliäisyyttä. Sinä kiivastut, tulet kaunopuheliaaksi ja kopeaksi pelkästä harmista, mutta sinä häviät. Minä en vedä vertoja sinulle, kaukana siitä, mutta sittenkin ehdin minä tulla piispaksi, sillä välin kuin sinä odottelet suurten herrain etehisissä. Kysy muuten Machiavel-Ternisien'iltä.
— Pitäisikö minun siis sallia piispa de Roquebrun'in esittää minun tekoni ja luonteeni väärässä valossa?…
— Noh, vielä mitä! Näin meidän kesken sanoen, luuletko todellakin, että meidän piispa parkamme on mikään ilkeä mies?
— Saavuttiko hän ehkä suosiosi, määrätessään sinut Bastide-sur-Mont'in pastoriksi? kysyi Capdepont ilkeän ivallisesti.