— Hyvät herrat, älkäämme antautuko turhiin keskusteluihin, sanoi apotti Capdepont, halliten mahtavalla äänellään ja liikunnoillaan kaikkia läsnäolevia. Toiminnan hetki on tullut. Herra apotti Mical'in huomautus oli paikallaan. Jos papit, kaikki hiippakunnan papit, ilmoittaen mielensä, ehdottavat minut hallitukselle valittavaksi, niin ei voi olla vähintäkään epäilystä siitä, ettei hallitus tulisi minua valitsemaan. Kymmenen vuotta sitten allekirjoitettiin täällä pyyntöesitys minun edukseni; mutta kun yksimielisyyttä puuttui, raukesi koko yritys tyhjiin. Olkoon se tapaus teille opetukseksi, sillä teitä tämä asia koskee enemmän kun minua…
— Hänen rintansa kohoili raskaasti. Hänen täytyi hengähtää hetkisen.
— Nyt minun täytyy tunnustaa teille, rakkaat virkaveljeni, lausui hän sitten edelleen imartelevalla äänellä, joka oli aivan vierasta hänelle, että tulen suurella pelolla ja vavistuksella vastaanottamaan hiippakunnan hallituksen. Ajatelkaas mikä painava edesvastaus tänä murrosaikana! Ja jos koskaan tulen sitä vastaanottamaan, niin teen sen ainoastaan siinä toivossa, että tässä hiippakunnassa, joka on saanut käydä niin monenlaisen vaiheen läpi, saisin ryhtyä perinpohjaisiin parannuksiin ja uudistuspuuhiin, et eaquae corruerant instaurabo [minä tahdon parata jälleen mitä särjetty on (Amos IX. 11)], sanoo profeeta Amos. Mutta kaikessa tapauksessa on se Jumalan tahtoa vastaan, että meille vielä kerran lähetetään piispa Pohjois-Ranskasta!
— Me suostumme teihin, herra ylijohtaja, teidän täytyy tulla piispaksemme! huusi apotti Mical kovalla äänellä.
— Teidän täytyy tulla piispaksemme, huusivat kaikki opettajat.
Rufin Capdepont seisoi silmät taivasta kohti.
— Tapahtukoon Jumalan tahto! lausui hän hurskaasti.
Sitten sanoi hän äkkiä ja päättäväisesti:
— Minä lähden suoraa päätä piispan palatsiin ottaakseni hiippakunnan asiat käsiini.
— Entäs Pyhänhengen messu? kysyi Turlot.