— Sitä ei vietetä, koska ette kumminkaan tule yliseminaarista poistumaan.
Hän astui alas apotin istuimelta.
Opettajat kumarsivat häntä melkein häpiällisen nöyrästi. He näkivät jo edessään tulevan piispansa. Mical'in taluttamana kulki hän ylpeänä heidän ohitsensa ja poistui katsomatta heihin.
IX.
Kreivi de Castagnerte.
Sanoma piispa de Roquebrun'in kuolemasta herätti yleistä surua Lormières'in asukkaissa. Luostarikaupungissa kokoontuivat uskovaiset kirkkoihin rukoilemaan piispa-vainajan edestä. Näillä jumalisilla, joista jo moni tunsi Capdepont'in ikeen hartioillaan painavan, oli rukous kaiken surun ja huolen luonnollisena seurauksena. Paperitehdaskaupungissa ei suru ollut niin uskonnollista laatua, mutta se oli sitä sydämellisempää. Heti kun tieto piispa de Roquebrun'in kuolemasta oli saapunut, pysähtyi liike, tehtaat suljettiin, ja vaimot, miehet ja lapset kuleksivat levottomina ja murheellisina pitkin katuja.
— Kuka on nyt minun vanhoja kivuloisia vanhempiani elättävä? valitteli muuan vanha työmiesparka katkeria kyyneleitä vuodattaen. Oi kuinka paljon hän on meitäkin auttanut, tuo piispa vainaja, maksanut lääkärit ja lääkkeet vaimoni ja lapseni sairastaessa, ja sitä paitse on hän antanut paljon puhdasta rahaakin, kertoi eräs paperinkauppias, syvästi liikutettuna.
— Eläköön hänen ylhäisyytensä! huusivat pienet lapset, käsittämättä vähääkään mitä oli tapahtunut.
Seuraavana päivänä, kello kymmenen aikaan, tulvasi Pyhän Ireneon edustalle suuri ihmisjoukko.
Kreivi de Castagnerte oli myöhään edellisenä iltana lähtenyt Paperitehdaskaupunkiin, jossa ei hänen juuri ollut tapana käydä, ilmoittamaan että suuri sielumessu oli tuomiokirkossa vietettävä hänen ylhäisyytensä piispa de Roquebrun vainajan muistoksi.