— Ei meidän tarvitsisi muuta kuin Roomassa yrittää mitä olemme
Pariisissa yrittäneet.
— Anomusesityskö?
— Ei, vaan pitkä kirjoitus paaville, jossa esitettäisiin sinun täydellinen oikeauskoisuutesi, ja sinun muuttumaton kunnioituksesi pyhää istuinta kohtaan.
— Ja kuka todistaisi noiden mielipiteiden todenperäisyyden? Oikeastaan ovat ne kyllä minun omiani; mutta enkös minä toimillani Pariisissa tuon hallituksen luona, joka kaiken mokomin etsii gallikaanilaisia, ole näyttänyt luopuneeni niistä.
— Ensiksikin lukuisia otteita teoksistasi, ja toiseksi allekirjoitukset…
— Allekirjoitukset?… Melkein kaikki tänne kutsutut papit ovat palanneet takasin seurakuntiinsa. Pitäisikö heidät kaikki uudestaan kutsua kokoon?…
— Mitä me heitä kaikkia tarvitsisimme!… Kunhan vaan tuomiokapituli antaa sinulle puoltolauseensa. Yksitoista nimeä, siinä on jo kylliksi.
— Tuomiokapituli! huudahti Rufin Capdepont. Oi, Mical, sinulla on tavasta oivallisia päähänpistoja…
— Ranskassa supistuvat tuomiokapitulin etuoikeudet niin mitättömiin, että sen olemassaolo piispan rinnalla on tarpeetonta turhuutta. Roomassa on toisin: siellä ovat kapitulit säilyttäneet muinaisten kirkollisten laitosten koko arvon, ja sinä arvaat mitä se merkitsee…
— Tietysti… Mutta oletko varma tuomiokapitulin suhteen? Minulla on tiedossa ainakin kolme tahi neljä vastahakoista…