Seuraavana aamuna hyvin aikaiseen poistui apotti Capdepont yliseminaarista, sulkeutuakseen yksinäisyyteen piispanviraston suureen saliin. Suuri kirjekasa odotti häntä pöydän kulmalla, jonka tuntematon käsi oli puhdistanut tarpeettomista papereista. Herra varapiispa selaili kiireisesti kirjeitään, ja säihkyvin silmin tarttui hän äkkiä pieneen neliskulmaiseen kirjeeseen, jonka kuoren karkea kirjoitus melkein kokonaan peitti. Capdepont luki alun kirjettä… Kasvonsa kirkastuivat ja huulet vetäytyivät hymyyn… Hän käänsi lehden ja jatkoi… Samassa oli hänen muotonsa jälleen synkistynyt, ja sileä otsa vetäytynyt syviin kurttuihin.
— Siihen se päättyi! mutisi hän. Irvissä hampain rutisti hän kirjettä luisien sormiensa väliin. Hän vaipui tuolilleen, voimatonna ja masentuneena ikäänkuin olisi voimallinen isku häntä kohdannut.
Tuo kirje, jonka ensi rivit olivat saaneet julman papin hymyilemään, mutta jonka loppusanat näyttivät hänen kukistaneen, oli parooni Thévenot'ilta.
Lähetettynä Pariisiin ajamaan asiata, jota hän vuosia sitten oli saanut harrastamaan niinkuin omaansa, antoi hän nyt sieltä tarkan kertomuksen toimistaan.
— Hän oli onnistunut saada vanhan ystävänsä, Dupin vanhemman, tätä nykyä senaattori ja kassatsioni-oikeuden kenraali-prokuraattori, puolustamaan Capdepont'in vaalia. Eikä hän voinut sitä epäilläkään, ettei "Kirkko-oikeuden" käsikirjan tekijän hyväntahtoinen välitys olisi tehnyt lopun keisarin epäilyksistä…
Mutta suureksi onnettomuudeksi oli kuitenkin varma, että huolimatta keisarinnan hartaista pyynnöistä, joka yhä vieläkin suurella kiintymyksellä seurasi suosittunsa menestystä, oli kenraali de Roquebrun'in onnistunut veljeltänsä perityn vihan kiihottamana, saattaa keisari häilymään apotti Capdeponi'in ja apotti Ternisien'in välillä. Apotti Ternisien'illä oli suuri omaisuus, ja tämä seikka oli suuresta merkityksestä hallitukseen katsoen. Rikas piispa on hyödyksi sekä kirkolle että valtiolle…
Muutoin oli valtakirja jo tehty. Oli vaan tietämätöntä kummanko nimi oli siihen kirjoitettu…
Mitä tulee apotti Ternisien'iin, jota hän mielellään olisi tahtonut tavata kuulustellakseen hänen mielipiteitään, niin ei hän ollut nähtävänä Pariisissa. Toimitettuaan suosijansa ruumiin huolellisesti balsamoiduksi, oli hän kadonnut tietämättömiin. Arveltiin hänen matkustaneen Arras'iin, de Roquebrun'in omaisten luokse, juhlallisesti hautaan saattaakseen Lormières'in piispavainajaa.
Apotti Ternisien'in toimia oli valvominen, ja niitä hän valvoisikin tarkkaan…
Tuo Ternisien, joka asettui hänen kunnianhimonsa tielle, syöksi Rufin Capdepont'in alakuloisuuden ja epätoivon tuskalliseen taisteluun. Uskallettiinko todellakin hänen rinnallensa asettaa miestä, joka tuskin oli neljääkymmentä vuotta täyttänyt, ja joka oli kirkolle aivan tuntematon, eikä sanalla taikka kynällä koskaan pienintäkään palvelusta sille tehnyt. Mikä olikaan tuo Tivolin Fransiskaanein luostarista äskettäin päässyt nuori, kaikkia todellisia ansioita kaipaava pappi hänen rinnallaan, joka kahdenkymmenen vuoden kuluessa ei ollut päiväksikään lakannut puhumasta eikä kirjoittamasta; joka oli kirkolle lahjoittanut useita polvikuntia eteviä ja hyväavuisia pappeja; joka oli toimittanut uuden painoksen pyhän Thomas Aqvinolaisen teoksista, julaissut useampia tieteellisiä tutkimuksia, joista yhtä "De Auctoritate", luettiin useammassa kuin kolmessakymmenessä seminaarissa; joka oli selityksillä varustanut pyhän Augustinon ihanat "Solilogues"; joka paraikaa valmisteli teosta, missä selitettäisiin hämäräksi jäänyttä historiallista seikkaa: Paavi Sixtus V:n ja Espanjan kuninkaan Fiilip II:n väliset suhteet?