— Jos olette pelänneet minun nimeni olevan teidän tiellänne, niin saatte olla aivan huoletta, sillä minä en koskaan tule piispaksi.
Tämä odottamattoman suora tunnustus saattoi Capdepont'in hämilleen. Mutta muistaen Machiavel'iä, pelkäsi hän herkkäuskoisuudessaan, tulevansa petetyksi.
"Itaalialainen!" mutisi hän hampaittensa välissä. Ja korotetulla äänellä tiukasti aukonaisilla suurilla silmillään tähystäen Ternisien'iä jatkoi hän:
— Ja kumminkaan ette voi valheeksi väittää, että olette Pariisissa ollessanne tavannut paavin lähettilään, ministerin ja ehkäpä keisarinkin…
— Olen tuntenut hänen ylhäisyytensä paavillisen lähettilään jo Rooman ajoiltani asti, kaksitoista vuotta sitten.
— Entäs ministerin?
— Hänen ylhäisyytensä de Roquebrun'in terveyden tila oli niin huono, että pidin velvollisuutenani seurata häntä kaikkialla.
— Tuileries'iinkin?
— Sinnekin, kun hänen asiansa niin vaativat.
— Hänen asiansa! huudahti apotti Capdepont kiihtyvällä vihalla.
Tarkoitatte epäilemättä omia asioitanne?