— Toden totta, Lavernède, puhuttelet minua niin kuin olisin oikeuden eteen astunut. Olisiko ehkä aikomuksesi langettaa tuomio minun ylitseni. Jos voisin tänään nauraa, kun koko kaupunki murehtii, niin antaisi sanojesi juhlallisuus ja olentosi teeskennelty majesteettisyys minulle runsaasti huvin aihetta.
— Älkää ujostelko Mical, naurakaa vaan; ei se tule herättämään apotti Ternisienin enemmän kuin minunkaan kummastusta, vastasi vanhin saarnaaja, joka peljäten aikeittensa Capdepont'ia vastaan raukeavan tyhjiin, koitti suututtaa Mical'ia, saattaakseen siten taistelun välttämättömäksi.
Siveysopin professori oli viisas kuin kettu. Hän vainusi paulan, ja kääntyi piispavainajan sihteerin puoleen.
— Herra apotti, sanoi hän, minä tulen herra varapiispan puolesta ilmoittamaan hänen mielipahansa siitä, sekä teidän että omaa arvoansa alentavasta kohtelusta, jolla hän teidät tänä aamuna vastaan otti. Viime päivien tuhannet huolet ja rasittavat toimet ovat tehneet hänen niin hermostuneeksi, että häntä toisinaan kaikki väsyttää, kiusaa ja kiihoittaa. Onnettomuudeksi te juuri semmoisella hetkellä satuitte tulemaan virastoon. Ja miksi en sitä myöntäisi, että muutamat ilkeät, Lormières'issä ja koko hiippakunnassa levitetyt paheet, joita petollisesti on sanottu hänen ylhäisyytensä de Roquebrun'in lausumiksi, ovat vaikuttaneet kiihottavaisesti apotti Capdepont'iin? Mutta tavallinen tyyneytensä sai pian taas vallan tuossa suuressa sielussa; ja nyt, samalla kun hän tahtoo minun kauttani pyytää teiltä anteeksi, ilmoittaa hän varmaan lupaavansa koko seurakunnan papiston seuraamana kulkea hänen ylhäisyytensä de Roquebrun'in hautajaissaaton etupäässä. Kumminkin pyytää hän, että juhlamenot tukehduttavan kuumuuden tähden lykättäisiin kello kuuteen. Päivää riittää nykyään yhdeksään asti illalla.
Hyvä ja lapsellinen Ternisien, huomattuaan kaikki hankaluudet poistetuksi ja kaiken riidan mahdottomaksi, ei voinut olla puristamatta Mical'in kättä, ja liikutettuna sanoi hän:
— Kiittäkää herra varapiispaa puolestani. Kertokaa hänelle kuinka liikutettu olen tästä hänen muutoksestaan, joka tuottaa kunniaa hänen papilliselle säädylleen.
Siveysopin professori katsahti salavihkaa Lavernèdea. Hänen apinanaamansa värähteli ilkeyttä, kaikki hänessä nauroi, hänen silmänsä, nenänsä, huulensa, leukansa, nauroi julmaa naurua.
— No mitä! Sinä et näytä tyytyväiseltä, kunnon Lavernède? virkkoi hän samalla kuin nuuskasi paremmin peittääkseen kasvojensa liiaksi loukkaavaa ilmettä.
— Olisimpa todellakin toivonut, ettei Capdepont olisi noin kurjasti peräytynyt, vaan uskaltanut pitää päätänsä loppuun saakka.
— Mutta ei varapiispa olekaan todenteolla tahtonut kieltää piispavainajaltamme sitä kunnioitusta, jota ei hän hänen eläessäänkään häneltä kieltänyt.